1 Nov 2018

Terveisiä messuilta: Salon Bielizny SS19

Hei pitkästä aikaa!

Kesä oli mahdottoman kiireinen ja nyt on ihan pakko myöntää, että kun on kirjoittanut enemmän ja vähemmän säännöllisesti blogia vuosia, niin innostus on hiipunut ja motivaatio on ollut aika hukassa. Olen tainnut jo monta kertaa aiemmin luvata, että juu juu, nyt taas piristyn, mutta ei itseään voi pakottaa kirjoittamaan, joten olen antanut itselleni armoa ja kirjoitan sitten vaikka harvemmin, mutta kirjoitan vain, kun inspiraatio iskee ja asiaa riittää.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna olin nyt toistamiseen Puolassa alusvaatemessuilla. Tapasin siellä vanhat tutut, ja jos olet Facebookissa Lumingerie Loungessa, niin postasin sinne heti messupäivän iltana jo pari lyhyttä messuvideota reissunpäältä. Tässä kuitenkin vielä kertausta ja ensifiiliksiäni ensi kevään mallistoista.

Ava
Avan kevätmallistossa olisi tarjolla useampaakin kukkakuosia sekä tuttuun tapaan vaaleita sävyjä. Raikkaan rohkeita väripilkkuja ei tällä kertaa näkynyt ihan niin paljon kuin aiempina kausina. Mallistosta löytyi mielestäni oikein nopeasti sellaiset mallit, joiden uskon olevan asiakkaittemme mieleen. Luvassa on tuttuja malleja uusissa väreissä, joten Ava-fanit löytävät sieltä takuulla jotain mieleistä. Ensimmäiset uutuudet tulevat jo tammikuussa ja viimeiset kesäkuussa, joten uutuuksia riittää koko keväälle.

Yksi mielenkiintoisimmista uutuuksista on Avan sporttiliivi, joka mielestäni on malliltaan hyvin lähellä kaarituetonta Libi-liiviä, ja mieluummin olisinkin nimennyt sen sportti-Libiksi kuin urheiluliiviksi, sillä joiltain elementeiltään liivi on mielestäni liian heppoinen urheiluliiviksi. Mutta tämä uutuus tulee vasta ensi kesäkuussa, joten siihen asti saamme vain odotella ja lopullinen sporttisuus ja toimivuus jää sitten testattavaksi ensi kesänä.

Avan 2019 kevätmalliston suosikkejani on tämä kukkakuosinen sarja.

Babella
Mallistossa oli mielestäni nyt enemmän shortsit+toppi-settejä ja vähemmän paitulityyppisiä yöpaitoja. Värit olivat aika luonnonläheisiä ja hempeitä pastellivärejä oli nyt jätetty vähemmälle. Lopullinen kuvasto/mallisto ei ollut vielä valmis, joten ennakkotilauksia pääsen tekemään vasta nyt marraskuulla.


Gaia
Gaian osastolla oli paljon porukkaa ja piti vähän käyttää kyynärpäätaktiikkaa, jotta pääsin asiaan. Näin osaston reunassa yhden rekillisen uutuusmalleja, lähinnä valkoinen-vaaleanpunainen-beige-linjalla, ja ajattelin, että onpas pieni ja varsin väritön mallisto. Mutta väenpaljoudelta en nähnyt heti niitä kahta muuta rekkiä, joille kevätmallisto oli jaettu väreittäin ja kuoseittain. Ja miten väärässä siis olinkaan! Gaian kevätmallistossa oli ehdolla yli viisikymmentä liivimallia - siis kerrassa aivan valtava mallisto! Viime keväiseen tapaan pääsimme antamaan arviomme malleista ja lopullinen mallisto vahvistuu näiden annettujen äänien perusteella tässä marraskuun aikana. Muutamia hyviä ehdokkaita sieltä jo nousi, ja esimerkiksi nyt suosittuja Sandy- ja Nina-malleja olisi tulossa uusissa sävyissä. Nämä ovat meillä vahvoilla, koska mallit on hyviksi jo todettu, ja on aina helpompi ostaa samaa liiviä uudessa värissä kuin täysin uutta liivimallia. Todennäköisesti päädymme tämän syksyn tapaan pariin yksiväriseen malliin ja yhteen printtikuosiseen, mutta päätökset tehdään vasta tässä lähiviikkoina.

Gaian kevätmalliston vaaleita sävyjä.

Gorsenia
Gorsenian kevätmallisto oli aika tumma sävyiltään, kun usein kevätmallisto on ollut hyvin vaalea. Sävyt olivat maanläheisiä, mm. sammaleenvihreää, punajuurisalaatinpunaista, ruskeaa, beigeä, luonnonvalkoisia jne. Simpukkabalconette-mallin ystäviä hemmotellaan vain yhdellä mallilla, mutta väri on kuitenkin hyvin suosittu vaaleanpunaisen ja mustan yhdistelmä. Tästäkin mallistosta lempparit löytyivät nopeasti ja olemme jo ensi kevään mallit valinneetkin.

Gorsenialta on tulossa kauniita murrettuja ja maanläheisiä sävyjä keväälle 2019!

Hamana
Hamanan kevätmallisto oli vielä avoinna ja näimme vain pari suunnitelmaa tulevista malleista. Myös heillä väriskaalaa oli haettu luonnosta ja luvassa on ainakin ruskean sävyjä.


Mitex
Uutuusmalleissa on panostettu kokovalikoimaan ja uusissa tuotteissa kokoja on saatavana 5XL:ään saakka, mikä on aivan huippujuttu! Itselleni parhaiten jäi mieleen korkeavyötäröiset ja lahkeelliset muotoilevat alushousut. Tämäntyylisiä tuotteita meni paljon viime kesänä ja uskoisin, että sama trendi jatkuu ensi kesällekin.


Nessa
Isoimpana uutuutena Nessalta tulee ensi kesänä useamman mallin bikinimallisto. Tämän vuoden kesänä he testasivat markkinoita ja mallejaan yhdellä sarjalla nimeltä Mirabella, joka meilläkin on valikoimassa ja vielä joitain kokoja on jäljelläkin, jos näin talvea vasten bikinitarve iskee. Ensi vuoden mallit on tämän bikinisarjan pohjalta tehty, ja meille on suunniteilla ensi kesän bikinimallistosta jotain yksiväristä sekä jotain kuosillista, mutta paljastamme ne vasta myöhemmin. Alusasumallisto puolestaan oli vielä hieman kesken ja näytillä oli vasta pari printtikuosia sekä pari yksiväristä mallia. Heilläkin kauden värisävyt olivat murrettuja ja luonnonläheisiä. Esimerkiksi eräässä ruusukuosisessa mallissa oli harmaanvihreää ja haaleaa pinkkiä, ja yksiväriset sarjat samaan sävymaailmaan antiikkivihreää ja -rosaa. Malleja tulee kuulemma melko varmasti vielä lisää, mutta mallisto vahvistuu vasta tässä loppuvuoden aikana, joten jäin odottelemaan, mitä sieltä sitten lopulta pullahtaa ja tuleeko jotain ylläreitä. Eniten mieleeni jäi omaakin värisilmää miellyttävä tummanharmaata ja pinkkiä yhdistelevät setti, joka on siis sama kuin tällä viikolla valikoimaamme saapunut Omena, mutta uudessa värissä. Omenan ennakkomenekki on ollut sen verran huikea, että olen aika varma, että tulemme valitsemaan myös tämän harmaa-pinkin keväälle. Omena-setin otin myös itselleni, mutta en vielä lupaa siitä postausta. Lieneekö syksy ja pimeys, joka on vienyt mehut...

Kuvassa alempana juuri valikoimaamme saapunut syksyn 2018 Omena. Keväälle on luvassa sama liivimalli uudessa sävyssä.

6 Oct 2018

Rintojen eriparisuus on täysin normaalia

http://kupista-asiaa.blogspot.com/search/label/Rintaliivikoulu


Rintojen koko ja kokoero on sellainen asia, jota lähes jokainen nainen pohtii ja harmittelee. Olen kuullut useastakin suusta, miten omat rinnat ovat kummalliset tai rumat, koska ne ovat ihan eriparia. Ja moni häpeissään vähättelee tai yrittää peitellä ja piilotella rintojaan, vaikka itseasiassa rintojen eriparisuus on täysin normaalia.

Hyvin harvalla rinnat ovat täysin samankokoiset. Joidenkin lähteiden mukaan rintojen eriparisuutta on noin puolella naisista, toisten lähteiden mukaan jopa 80 prosentilla. (Lähteinä mm. kosmeettiseen kirurgiaan erikoistuneiden lääkäriasemien verkkosivut.) Samojen lähteiden mukaan varsinaisia rintojen kehityshäiriöitä, esimerkiksi tapauksia, joissa toinen rinta ei ole kehittynyt ollenkaan, on noin 10-15 prosentilla. Myös kasvavalla nuorella rinnat voivat olla erikokoiset, mutta useimmiten kokoerot tasoittuvat ajan myötä. Imetysaikana rintojen koon muuttuminen jopa päivän aikana on täysin normaalia, kun maito nousee ja täyttää rinnat. Toinen rinta voi myös olla toista aktiivisempi, mikä lisää kokoeroa.

Pienet kokoerot ovat sellaisia, ettei niihin juuri kiinnitä edes huomiota ja ne ovat "korjattavissa" sopivanmallisilla liiveillä. (Korjattavissa on lainausmerkeissä siksi, että mielestäni eriparisissa rinnoissa ei ole mitään sellaista vikaa, joka pitäisi korjata, mutta jos asia häiritsee, voi asialle kuitenkin tehdä jotain ilman kirurgin veistäkin.) Pieni eriparisuus voi näkyä liivien istuvuudessa ja tällaista kokoeroa voi halutessaan tasoittaa tai häivyttää esimerkiksi kokokuppisilla malleilla ja liiveillä, joiden kupeissa on käytetty joustavaa materiaalia. Tästä syystä itse suosin joustokuppisia liivejä, sillä minullakin rinnat ovat eriparia.

Rintaliivien koko kannattaakin valita isomman rinnan mukaan, sillä hieman tyhjä kuppi näkyy vaatteiden alta vähemmän kuin kupista yli pursuava rinta. Tarvittaessa pienemmän rinnan kuppiin voi asettaa esimerkiksi lisätäytetyynyn, joita on sekä silikonisia että kankaisia. Joissain liiveissä on myös pienet taskut täytteitä varten, jolloin täytteet pysyvät paremmin paikoillaan. Myös olkainten säätämisellä voi parantaa kuppien istuvuutta eli isommalle rinnalle hieman löysemmälle ja vastaavasti pienemmälle kireämmälle.

Jos kokoeroa on paljon, ja se haittaa tai häiritsee, on rintojen kirurginen korjaus mahdollista. Korjausleikkaukset ihan kuin rintojen pienennysleikkauksetkin ovat tiettyjen kriteereiden täyttyessä mahdollista tehdä myös julkisella puolella. Jos rintojen korjausleikkaus on mielessäsi, omalääkäri tai suoraan yksityinen kirurgia ovat paikat, joista apua kannattaa lähteä hakemaan.

5 Jun 2018

Rintaliivikoulu, osa 7: Näin tunnistat hyvin istuvat rintaliivit!

http://kupista-asiaa.blogspot.fi/search/label/Rintaliivikoulu

Edellisen postauksen ja nimettömän kommentin innoittamana ajattelin kirjoittaa nyt, miten tunnistat oikeasti hyvin istuvat rintaliivit. Kuvituksena käytän sekä valmistajien tuotekuvia sekä omia kuviani, jotta voit oikeasti vertailla istuvuutta mallin ja ihan tavallisen pulliaisen päällä, sillä aika usein olen kuullut nurinaa siitä, että kyllähän ne rintaliivit mallin päällä istuvat ja näyttävät hyvältä, mutta eivät liivit näytä samalta tavallisen ihmisen päällä. Tai että kyllähän ne pienelle povelle tai silikonirinnalle istuvat, mutta eivät isommassa koossa. Oma kuppikokoni on näissä esimerkkikuvien liiveissä L, N ja O (eli UK-mitoituksen K-kuppi), joten kyllä rintaliivit voivat istua hyvin ja olla tukevat myös isolla kuppikoolla ja luomurinnoilla.

1. Kaarituet

Kaaritukien tulee istua koko matkaltaan rintakehää vasten ja niiden tulee olla välittömästi rinnan juuressa ja kiertää rinnan ympäri.




Kaarituki ei saa jäädä rinnan päälle tai painaa rintakudosta, ei keskeltä, alta eikä sivulta. Jos näin käy, on kuppikoko joko liian pieni, tai tarvitset liivin, jossa on leveämpi kaarituki. (Tämä olisi jo kokonaan oma aiheensa, mutta mainitsen nyt vain lyhyesti, että kaikki rinnat ovat erilaisia, ja rinnan juuri voi olla kapea tai leveä, matala tai korkea. Jos olet jotain tästä keskivaiheilta, eivät kaarituet yleensä aiheuta erityisiä ongelmia. Jos taas rintasi on jompaakumpaa ääripäätä, voi sopivanmallisen liivin löytäminen olla hieman haasteellista, mutta ei mahdotonta, sillä esimerkiksi meiltä löytyy valikoimasta yli kymmenen eri liivivalmistajan liivejä, joista toiset käyttävät selkeästi leveämpää mitoitusta, toiset kapeampaa. Itselleni sopivat pääsääntöisesti kapeahkot ja keskivertoleveät kaarituet, kuten nyt esimerkiksi Panachen kapeammat mallit Jasmine (yllä) sekä Gorseniat ja Nessat (alla). Mutta jatketaan tästä aiheesta toiste lisää...)

2. Kuppikoko

Sopiva kuppikoko ei purista, kiristä eikä kuppiin jää myöskään tyhjää.




On paljon yleisempää, että kuppikoko on liian pieni kuin liian suuri. Liian suuren kuppikoon tunnistaa siitä, että kupin yläreunaan jää tyhjää. Kuppiin voi jäädä myös tyhjää kupin alaosaan tai kupin päähän, mikä puolestaa on merkki liian pienestä kuppikoosta, mikä on monelle yllätys! Selkein merkki liian pienestä kuppikoosta on ns. nelitissit, eli kupin yläreunasta pursuaa ja kupin reuna puristuu rintaan niin, että kahden pyöreän rinnan sijaan etumuksessa on neljä muhkuraa. Lue lisää liian pienen kuppikoon tunnusmerkeistä Rintaliivikoulun kolmannesta osasta. >>

3. Ympärysmitta

Ei liian tiukka, ei liian löysä.



Kumpikaan ääripää ei ole mukava. Ympärysmitan tulisi selän puolelta venytettynä irrota korkeintaan sormienleveyden verran iholta, eli karkeasti noin viitisen senttiä. Jos ympärysmitassa ei ole yhtään joustoa, tulee liikkumisesta ja istumisesta ahdistavaa ja liivit painavat käytössä. Harva tosin käyttää liian tiukkaa ympärysmittaa, ja sen voikin korjata esimerkiksi rintaliivien hakasten jatkopalalla, jos kuppikoko on muuten sopiva. Sen sijaan suurimmalla osalla ympärysmitta on liian löysä. Moni ajattelee, että ympärysmitta on sitä mukavampi, mitä löysempi se on, mutta käytössä kuitenkin liian löysä ympärysmitta aiheuttaa vain lisää epämukavia liiviongelmia. Kun ympärysmitta on liian löysä, eivät liivit tue, joten rinnat hölskyvät liikkeessä. Selkäosan noustessa ylöspäin, etuosa valuu alaspäin, joten rinnat roikkuvat liiveistä huolimatta. Ja kun liivi ei ole ankkuroituna kehon ympärille, se pääsee liikkumaan, mistä seuraa se, että kaarituet alkavat hiertää, liiviä pitää nykiä selkäpuolelta takaisin paikoilleen, olkaimet valuvat alas hartioilta ja olo on varmasti kaikinpuolin epämukava.

Ympärysmitan suhteen olen aina neuvonut mittaamaan pehmeällä räätälinmitalla ensin napakan mitan rinnan alta - siis heti siitä rinnan juuresta, ei pallean päältä tai vyötäröltä. Ympärysmitasta voi vähentää noin 10% ja sitten pyöristää lähimpään viiteen (5) senttiin, sillä rintaliivikoot menevät 5 cm välein. Esimerkiksi oma mittani rinnan alta on noin 82 cm. Moni rintaliivitaulukko ehdottaisi minulle kokoa 80, joka on minulle käytössä kuitenkin liian löysä. Mutta vähentämällä mitasta sen ~10% (eli 82-8=74) saadaan pyöristämällä 75. Ja tämä on liivikoko, jota useimmiten käytänkin. Reilummin mitoitetuissa liiveissä kokoni voi olla myös 70. Vielä helpompi tapa on vain pyöristää oma mitta alaspäin lähimpään liivikokoon (eli minun tapauksessani 80:een) ja sitten valita 1-2 kokoa pienempi eli mitallani 82 joko 75 tai 70. Näistä on hyvä lähteä sovittaessa liikkeelle, niin ei tule ostaneeksi liian löysää ympärysmittaa.

Ja jos sinulla on siellä nyt rintaliivit, joiden ympärysmittaa aloita pohtimaan, niin kokeile vaikka peilin edessä sivuttain seuraavaa: koukkaa käsi alakautta sekän taakse, laita peukalo hakasten kohdalta liivien alle ja vedä ulospäin. Kuinka paljon ympärysmitta nousee irti selästä? Jos yli sormiesi leveden verran, kokeile ensi kerralla ainakin yhtä kokoa pienempää ympärysmittaa.

4. Olkaimet

Olkaimien tehtävä on pitää ja nostaa kupit lopulliseen muotoonsa. Niiden tehtävä ei ole kannatella koko rinnan painoa, vaan se on kehon ympäri ankkuroidun ympärysmitan tehtävä. Siispä jo kolmen aiemman kohdan tulee olla kohdallaan (heh heh), jotta olkainten oikealla kireydellä on merkitystä.

Jos kuppikoko on liian pieni, sitä kompensoidaan usein liian löysillä olkaimilla. Tällöin kuitenkin kuppi valuu alaspäin, kupin nokka nyökkää alaspäin ja kupin muoto muuttuu teräväksi. Olkaimia kiristäessä rinta alkaa pursuta yli kupista.

Jos taas kuppi on liian suuri, sitäkin voi kompensoida kirimällä olkaimet todella tiukalle. Hyvin hyvin harva tosin käyttää liian suurta kuppia, enkä tähän ilmiöön ole oikeastaan koskaan kohdannut muualla kuin huonosti otetuissa tuotekuvissa, kun malli onkin ollut pienempi kuin kuvattavana olevan liivin mallikappale, mutta kuva on kuitenkin ollut pakko ottaa.

Liian pienen ympärysmitan kanssa olkainten kireys ei usein ole ongelma, ellei kuppikoossa ole ongelmaa. Sen sijaan liian suuri ympärysmitta aiheuttaa todella paljon olkainongelmia, ja näissä moni erehtyy luulemaan, että liivimalli on väärä. Ja tästä syystä esimerkiksi suositaan tai suositellaan isorintaiselle kokokuppista mallia, jotta rinta ei pursuaisi yli kupista, mutta vika ei siis ole mallissa, vaan koossa. Liian isolla ympärysmitalla liivi ei ole ankkuroituna paikalleen, mistä syystä liivit liikkuvat kehon ympärillä, hiertävät ja hankaavat, ja kun liivit eivät tue, rinnat pääsevät hölskymään ja hyllymään. Mitä isompi kuppikoko, sitä isommaksi rintojen liike muuttuu. Ja tämä aiheuttaa sen, että olkaimet joka askeleella tai liikkeellä hieman nytkähtävät olkapäiltä ja jo pienenkin liikkeen jälkeen valahtavat alas olkapäiltä. Liian suurella ympärysmitalla rintojen paino tulee liiaksi olkaimille, mistä syystä olkaimet pureutuvat hartioihin ja painavat kipeästi. Ja tämä on jälleen ongelma, jota moni yrittää korjata olkainpehmusteilla tai etsimällä rintaliivejä erityisleveällä olkaimella, kun iso osa ongelmasta korjaantuisi sopivammalla liivikoolla.

Mutta eiköhän tässä ollut jo tarpeeksi pituutta taas yhdelle rintsikkapaasaukselle, eli jatketaan ensi kerralla!

9 May 2018

Rintaliivikoulu, osa 6: Pitääkö kaaritukien olla kiinni rintakehässä myös edestä?

http://kupista-asiaa.blogspot.fi/search/label/Rintaliivikoulu


Lyhyt vastaus: Kyllä!

Pidempi vastaus: Kaaritukien tulee olla koko matkaltaan rintakehää vasten. Jos kaarituet eivät ole paikoillaan rinnan ympärillä, se on selkeä merkki liian pienestä kuppikoosta.

Onko sinulle käynyt niin, että sovittaessasi rintaliivejä, rinnat näyttävät surullisilta, rinnat ovat terävät tai kulmikkaat ja ehkä vähän roikkuvatkin alaspäin? Harmittavan usein tässä vaiheessa moni hylkää sovittamansa liivin epäsopivana mallina. Seuraavan kerran, kun sinulle käy näin, annathan kyseiselle liivimallille vielä mahdollisuuden, ja sovita isompaa kuppikokoa. Usein liian pienen kuppikoon parina on myös liian löysä ympärysmitta sekä liian löysälle jätetyt olkaimet, joten kokosi voi mennä myös ympärysmitan puolesta uusiksi, kun kuppikokoa aletaan korjaamaan.

Valitettavasti huonosti istuvia ja kuppikooltaan liian pieniä rintaliivejä näkee paljon myös mainoskuvissa. Ja olen kuullut myös ihan asiantuntijan suustakin, että ei se nyt ole niin tarkkaa, jos kaarituet eivät istu, jos liivi näyttää muuten hyvältä, ja että on seksikkäämpää, jos rinnat vähän pullistuvat kupeista. Tästä taas voidaan olla montaa mieltä, että näyttävätkö vääränkokoiset liivit koskaan hyvältä. Minun mielestäni ei.

Vielä surullisempi on eräältä asiakkaalta kuulemani tarina, miten hänelle oli liiviostoksilla sanottu, ettei hänen koollaan ole edes mahdollista saada rintaliivejä, joissa kaarituet istuisivat, ja hän oli  ostanut tarjotut liivit kuvitellen, ettei parempaakaan ole mahdollista saada. Kyseessä olivat imetysliivit, joista kertoja harmitteli, miten kaarituen päät tökkivät lasta imettäessä tai syliin ottaessa, ja olisi siksi halunnut ostaa kaarituettomat imetysliivit. Oikaisimme kyllä tämän harhaluulon välittömästi ja neuvoimme hänet sopivampaan kokoon.

Otetaan sitten pieni harjoitustehtävä: Miltä mielestäsi nämä rintaliivit näyttävät? Istuvatko ne hyvin vai huonosti?

Kuvat on valikoitu sattumanvaraisesti Googlen kuvahaun tuloksista.
1-kuvassa rinnat pusertuvat keskeltä yhteen. Kaarituet ovat keskeltä rintojen päällä ja kainalon puoleltakin hieman pursuaa.

Parin askeleen jälkeen näitä rintaliivejä saisi nykiä kupin reunasta ylöspäin, sillä rinnat olisivat varmasti pullahtaneet sen verran kupeista, että paidan läpi näkyisi pientä pullotusta. Ja rintavako hikeentyisi ja hiertyisi ikävästi. Nämä ovat niitä tilanteita, joista kuulee, että joutuu pitämään esimerkiksi paperia tai kangasta rintojen välissä, kun rintavako hikoaa ikävästi. Parempi koko olisi todennäköisesti kaksi kuppikokoa isompi.

2- kuvassa kaarituet eivät istu rintakehää vasten ja ne jäävät ilmaan melko pitkältä matkalta keskeltä. Todennäköisesti myös ympärysmitta on liian löysä ja siksi liivit pääsevät karkaamaan vartalon ympäriltä.

Näissä liiveissä rinnat takuulla hölskyvät ja kaarituet hiertävät rintojen alta niin, että kaaritukia pitää välillä vähän nostella irti iholta. Vaikka varsinaista rintojen pursuamista ei kuvassa näy, niin nämä tuskin olisivat mukavat enää parin tunnin jälkeen juuri kaaritukien hiertämisen vuoksi. Tukea näissä ei ole juuri nimeksikään, koska kaarituet eivät ole ankkuroituna kehoon, vaan liivit hyllyvät rintojen mukana vähän kuin hattuina siinä rinnan päällä. Sopivampi koko olisi todennäköisesti 1-2 kuppia isompi, mutta pienemmällä ympärysmitalla.

3-kuvassa kaarituet jäävät ilmaan rintojen välistä. Rinnat pusertuvat hieman kupin reunan yli.

Usein isorintaiselle suositellaan kokokuppista mallia, mutta ei mallikaan korjaa väärää kokoa. Kokokuppinen malli voi hieman estää rintoja pursuamasta kupista, mutta kaaritukien päät varmasti hankaavat rintoja. Kun koko on oikea, voi mallikin aivan hyvin olla avonaisempi. Tämän asiakkaan sovituttaisiin kuppikokoa isompiin liiveihin.

4-kuvassa kaarituet ovat kyllä rintakehää vasten, mutta kaarituet on aivan liian alhaalla, noin 2-3 senttiä rinnan juuren alapuolella.

Kun kuppi jää liian alas, rinnat eivät ole tuettuina, vaan hölskyvät kupin sisällä. Kuppi voi myös tuntua liian avonaiselta (ja tässä vaiheessa todennäköisesti mallia vaihdettaisiin kokokuppiseen, vaikka vika ei ole mallissa, vaan koossa). Sivusta ja keskeltä pursuaa helposti yli, kun liivi ei ole oikealla kohdallaan. Liian alhaalla olevat kaarituet myös hiertävät liikkuessä ja painavat erityisesti istuessa. Hyppyaskeleen jälkeen rinnat joutuu asettelemaan takaisin liivien sisäpuolelle. Kuppikoko saisi todennäköisesti olla 1-2 kokoa isompi ja liivit tulisi nostaa oikealle paikalleen niin, että kaarituet ovat välittömästi rinnan juuressa, ja olkaimet kaipaisivat kiristämistä.

Kuvaan on merkitty ongelmakohtia, joista tunnistaa liian pienen kuppikoon.
Jos tunnistat jonkin näistä merkeistä omista rintaliiveistäsi tai niiden istuvuudesta, on kuppikokosi liian pieni:
  • kaarituet eivät ole keskeltä rintojen välistä kiinni rintalastassa tai kaarituen päät töröttävät eteenpäin rintojenvälistä
  • kaarituki jää kainalon puolella rinnan päälle ja painaa rintaa
  • "kainaloläskit" pursuavat yli kupin sivulta (se ei ole läskiä vaan rintakudosta, joka pitäisi saada sinne kupin sisäpuolelle!)
  • rinnat pursuavat yli kupista = nelitissit
  • kuppi tuntuu liian avonaiselta tai rinnat valahtavat yli kupista esimerkiksi kumartaessa
  • kuppien päihin eli nännien kohdalle jää tyhjää
  • kaarituet jäävät "ilmaan" rintojen alta ja ovat rintakudoksen päällä eivätkä rintakehää vasten
  • kaarituet ovat liian alhaalla
  • rinnat puristuvat yhteen
Viimeisestä tunnistaa myös liian pienet kaarituettomat liivit. Monelle tulee yllätyksenä, että myös kaarituettomissa liiveissä rintojen tulee olla omissa kupeissaan. Rinnat eivät saa pusertua keskelle yhteen. Kaarituettomissa liivin keskiosa ei välttämättä ole aivan kaarituettujen liivien tapaan täysin kiinni rintalastassa, mutta kuten jo totesin, niin rintojen tulee kuitenkin molempien mahtua omiin kuppeihinsa.

Muistuttaisin samalla myös, että sillä ei ole mitään väliä, mitä liivien kokolapussa lukee. Ei siis kannata turhaan jumiutua tiettyyn kuppikokoon ajatellen, että "ei kuppikokoni voi olla isompi" tai "olen aina ollut tämänkokoinen". Jos liivit tuntuvat huonoilta tai tunnistat esimerkiksi edellä mainittuja väärän koon tunnusmerkkejä, sovita reippaasti toista kokoa. Rintaliivien ostamisessa tärkeintä on, että kuppikoko on oikea! Silloin rintaliivit oikeasti ovat mukavat käyttää, huomaamattomat päällä ja ne tukevat rintoja oikealla tavalla. Ethän siis osta liian pieniä rintaliivejä!

2 May 2018

Kuppikokokyselyn tulokset helmikuu 2018


Tämä kuppikokokysely oli avoinna blogissani helmikuun ajan. Oletan, että blogini lukijoista valtaosa on D+-kokoisia, joten isommat kuppikoot varmasti painottuvat tästä syystä vastauksissa. Ilo kuitenkin huomata, että myös pienempikokoiset lukevat blogiani. Toivottavasti liivikoulusta ja muista kokoneuvoista on apua ihan kaikille vierailijoille.

Pääsääntöisesti vastaukset näyttävät asettuvan "kellokäyrälle", vaikka se ei tästä kuvasta erityisen hyvin tulekaan selväksi. Vain muutamat kupit tekevät poikkeuksen jakaumaan:
  • C-, J- ja L-kuppikoot ovat aliedustettuna ja jäävät käyrän alle.
  • E-kuppikoot ovat puolestaan hieman yliedustettuna ja jäävät käyrän yläpuolelle.
Poikkeukset selittynevät otoksen pienuudella, sillä 251 henkilöä ei ole riittävän suuri otos kuvaamaan koko väestöämme. Toisaalta tulee myös muistaa, että tulokset eivät ole mitattuja, vaan vastaajien omia tuntemuksia ja kokemuksia omasta kuppikoostaan.

15 Apr 2018

Terveisiä Salon Bielizny-messuilta!

Huhtikuun ensimmäisenä lauantaina olin vierailemassa Salon Bielizny -alusvaatemessuilla Puolassa. Kyseiset messut järjestettiin nyt viidennen kerran ja nämä olivat minulle ensimmäiset puolalaiset messut. Aiemmin olen käynyt mm. Moda-messuilla Birminghamissa sekä tottakai näillä meidän kotimaisilla pienemmillä myyntimessuilla. Puolan messujen isona plussana on, kun valikoimassamme on nykyään jo niin monen eri puolalaisen valmistajan tuotteita, niin pääsin treffaamaan heidät kaikki saman päivän aikana, sekä tutustumaan ensi syksyn malleihin ihan livenä ja hipistelemään niitä omin kätösin.

Gorsenia AW18: Paloma
Gorsenian syysmalliston teemana ovat perusvärien lisäksi erilaiset sinisen sävyt ja sinisiä sarjoja on luvassa koko syksylle alkaen heinäkuulta tällä vaaleansinisellä Paloma-sarjalla (kuva yläpuolella) ja jatkuen aina marraskuulle, jolloin saapuu arvioltani ehkäpä syksyn suosituin sarja: petrooli-beige Gloria, joka tosin syksyn mallistossa on nimellä Rebecca, mutta kyse on samasta liivimallista uudella värityksellä. Toinen mielenkiintoinen uutuus, jolle povaan myös hyvää menestystä, oli Luissa, josta löytyy kuppikokoja M-kuppikokoihin asti, ja joka on malliltaan kokokuppinen ja lisäksi liivimallissa on normaalia leveämmät pehmustetut olkaimet. Veikkaisin jo pelkästään ihastelemani mallikappaleen perusteella tätä supermukavaksi ja tukevaksi.

Gorsenia AW18: (Gloria) Rebecca
Myös Gaian mallisto oli syksyiseen tapaan hyvin tummansävyinen, mutta joukossa oli ripaus punaista, muutamia mielenkiintoisia printtejä sekä useampiakin klassisia mustan pitsin ja beigen yhdistelmiä. Maksikokojakin löytyi useammista liivimalleista, mikä on meille aina mukava kuulla! Suunnitelmat malliston osalta olivat vielä avoinna, joten siihen tullee vielä muutoksia alkukesän aikana. Sain kuitenkin antaa mielipiteeni koko mallistosta, ja kuulemma näiden messukävijöiltä kerättyjen palautteiden perusteella sitten lopullinen mallisto päätetään. Toivottavasti ne sarjat, joita ajattelin juuri suomalaiseen makuun sopiviksi, jäävät lopulliseen syysmallistoon. Eniten mieleeni jäivät kummittelemaan tämä alapuolen kuvassakin pitelemäni musta-beige hieman tiikerikuviointia muistuttava printtiliivi, punainen puolitopattu liivi sekä instagramin puolella esittelemäni musta perusliivi irrotettavalla pitsiperhosella.

Gaia AW18
Gaian ständillä juhlittiin myös heidän 20-vuotissynttäreitään, joten kilistimme siellä kuohuvaa sekä saimme kakkua synttäreiden kunniaksi. Toivotammekin Gaialle onnea sekä toivomme menestystä myös jatkoon!

Gaia 20 vuotta!
Avan syysmallistosta löytyi varsin innostavia uutuuksia, vaikka he itse sanoivatkin, että syysmallisto on normaalia pienempi. Mallistosta löytyi myös useita vanhoja, hyväksi havaittuja malleja uusissa väreissä ja printeissä. Varmaa on kuitenkin, että kaarituetonta Libiä saadaan myös koko tämä vuosi mustana, ja syksyllä myös beigenä. Kaarituettoman Libin suosio oli yllättänyt Avallakin positiivisesti, sillä Libi oli alunperin ajateltu vain kausimalliksi, mutta suosion myötä se nyt jatkuu, ja sille on uuden värin lisäksi suunnitteilla myös lisää kokoja. Suunnitelmissa on kuulemma saada siihen myös maksikoot, jolloin sitä olisi saatavana I-kupin sijasta aina L-kuppikokoon asti. Mallistossa oli syksyiseen tapaan tummia sävyjä, mutta myös muutamia väripilkkuja. Kuvastonkin sain jo heti messujen jälkeen sitten mailiin, ja maksikokoja oli mielestäni tarjolla enemmän kuin aiemmin, vaikka mallisto olikin vähän pienempi.

Ava AW18: Libi
Myös Avan uikkarimallistossa ensi kevättalvelle oli pari mallia, jotka välittömästi kiinnittivät huomioni. Toinen oli musta-valko-kultainen geometrinen printtisarja ja toinen petroolinsininen kukkakuosinen sarja. Näitä voitte siis odotella saapuviksi meille noin vuoden päästä.

Ava AW18-SS19 Swimwear
Lisäksi sain tutustua Babellan ensi syksyn mallistoon, johon oli tulossa mm. Loretta-yöpaidan mallilla pitkähihainen yöpaita, mikä on mielestäni aivan huippujuttu, sillä vaikka tuo yöpaita ei olekaan erityisesti isorintaisille mitoitettu, niin se istuu myös minulle oikein loistavasti rinnan kohdalta. Tulossa on myös suomalaiseen makuun sopivia tummia pyjamasettejä. Näitäpä voi sitten vaikka ensi jouluna paketoida pukinkonttiin tai kuusen alle.

Vierailin myös Hamanan ständillä. Hamana on meille vielä uusi tuttavuus, mutta heidän yöasumalliston materiaalit sekä kokovalikoima (aina 4XL:ään asti) ihastuttivat sen verran, että aloittanemme yhteistyötä heidän kanssaan jo lähiaikoina. Seurailepa siis ilmoitteluamme somessa sekä nettisivuja, niin tiedät, kun uutuudet pullahtavat kauppaan.

Ja viimeisenä kävin vielä shapereihin erikoistuneen Mitexin yrittäjän juttusilla. He ovat aivan vasta lisänneet mm. Talia-vyötärökorsetteihin uusia kokoja, ja uudet koot 4XL ja 5XL saapunevat meille ihan lähipäivinä. Heiltä oli tulossa myös imetystoppeja ja -yöpaitoja. Materiaaleiltaan mallikappaleet tuntuivat ihanan pehmeiltä, joten sen puolesta uskon niiden olevan varmasti supermukavia vauva-arjessa.

Messuilla olivat toki esittelemässä tuotteitaan toistakymmentä muutakin brändiä, mutta en tällä kertaa ollut etsimässä erityisesti mitään uutta, joten en sitten myöskään tutustunut heidän valikoimiinsa tarkemmin, poikkeuksena tähän toki jo mainitsemani Hamana, joka oli juuri pari viikkoa ennen messuja ottanut meihinpäin jo yhteyttä. Olin itse heti aamusta paikalla messuilla, mikä olikin ihan hyvä, sillä jo reilusti ennen puolta päivää oli messutila jo tupaten täynnä porukkaa ja omaa vuoroaan päästä ihailemaan uusia mallistoja sai välillä odotella turhankin pitkään. Kuulin kuitenkin messuilla, että seuraavalle kerralle suunnitteilla on isompaa tilaa, mikä onkin varmasti viihtyvyyden kannalta ihan hyvä juttu.

Nessan kanssa puolestaan treffasin messujen jälkeisenä maanantaina, sillä he eivät tällä kertaa olleet messuilla mukana. Syksyn mallikappaleita en päässyt näkemään vielä, mutta alkusyksylle suunnittelemansa uuden puolitopatun Paris-sarjan (johon olin tutustunut jo aiemmin viime vuoden elokuussa heillä vieraillessani) he olivat päättäneetkin siirtää jo tähän alkukesään, ja niinpä laitoin sitä heti tilaukseen. Sarjan pitäisi valmistua toukokuun aikana, joten jo ihan muutamien viikkojen päästä pääsevät ensimmäiset kokeilemaan Nessan uutuutta. Mallissa on hieman vähemmän kokoja kuin Nessalla yleensä, mutta kuitenkin M-kuppikokoihin asti. Tummia  värejä kuitenkin oli sieltäkin luvassa, sen verran sain tietää, mutta tummat värit syksyyn nyt eivät mikään yllätys ole.

29 Mar 2018

Lumingerie 10 vuotta sekä juhlamallimme Lilah

Tämä tarina sai alkunsa jo vuosi sitten, kun aloin mietiskellä, että olisipa kiva, jos meillä olis 10-vuotissynttärivuodelle jotain todella erityistä tarjota, ja aloin selvitellä mahdollisuutta valmistuttaa ihan omaa vain meille. Kumppaniksemme oman juhlamallin valmistukseen valikoitui Gorsenia, sillä heidän kanssaan olemme tehneet yhteistyötä jo lähes tämän 10 vuotta, ja tiesin, että heiltä löytyy valmiiksi malleja, joissa on reilu valikoima kokovaihtoehtoja, ja joiden istuvuuteen voimme luottaa. Ja iloksemme Gorsenia oli valmis ottamaan tilauksemme vastaan.

Tilaa 10-vuotisjuhlamallimme verkkokaupasta!
Viime vuoden elokuussa olimme puolisoni kanssa tutustumismatkalla Puolassa yhteistyökumppaneidemme luona, ja tuolla samalla reissulla kävimme vierailemassa myös Gorsenialla. Anna K. Gorsenialta opastikin meitä iloisesti ja innolla koko päivän, ja saimme tutustua koko tuotantoketjuun aina suunnittelusta tuotantoon asti. Hioimme tuolloin yksityiskohdat loppuun myös suunnittelemastamme alusasusetistä.

Lilah saatavana koossa 70F-M, 75E-M, 80D-M, 85D-L, 90D-K, 95D-I ja 100 D-F ja M/38 - 4XL/48
Pohjavärinä oli tietysti suomalaisten lempiväri musta, mutta sen lisäksi Gorsenian suunnittelijat olivat valikoineet meille toiveidemme perusteilla muutamia vaihtoehtoja liivin yksityiskohtiin, kuten pitsejä, rusetteja ja koruja. Tämä kirjailtu pitsi, johon päädyimme, oli lopulta hyvin selkeä valinta, sillä väri on lähes sama kuin nettisivujemmekin violetti teemaväri, ja hieman sydänkuvioita jäljittelevä kirjailu ihastutti selkeydellään. Se vain tuntui heti oikealta. Nimeksi valikoitui Lilah ja  toimitusaikatauluksi sovittiin helmikuu 2018.


Lilah saapui meille helmikuun alussa, kuten oli sovittukin, ja tämä ihana malli on ollut saapumisestaan asti yksi meidän myydyimpiä mallejamme, siis jo lähes kahden kuukauden ajan! Malliltaan Lilah perustuu Gorsenian Victoria-liiviin. Päätin tämän mallin Lilahin perustaksi sillä se oli saanut jo aiemmin todella hyvää palautetta asiakkailtamme, ja oli myös ensimmäinen malli, johon Gorsenia lisäsi muutamia kuppikokoja 75-90-ympärysmitoille. Kokovalikoimaa Lilah'sta löytyy 70-100-ympäryksillä M-kuppikokoihin saakka (koot 70-80 M-kuppiin asti), kaikenkaikkiaan huimat 53 eri kuppikokovaihtoehtoa!


Itselleni tästä sopivin koko oli 75L. Käytän tällä hetkellä samaa kokoa myös mm. Avalta. Gorsenia on aika reilusti mitoitettu kupistaan, sillä esimerkiksi Nessalta kokoni on 75N ja Panachelta rinnakkaiskoko 70O (eli UK-mitoituksen K-kuppi). Lilah-sarjaan löytyy myös alushousuja, joissa vasemmalla sivulla samaa kirjailua kuin rintaliiveissäkin. Housujen mitoitus on puolalaiseen tyyliin hieman niukahko, joten kahden koon välillä miettivälle suosittelen isompaa kokoa.



- - - 

This bra is called Lilah and it was produced by Gorsenia for our 10 year anniversary. It was designed together with the Gorsenia's designers and the shape is based on one of their basic collection best-sellers, Victoria. Lilah is available up to M cups (70-80 bands) and goes up to size 100F. Matching briefs are also available in sizes M-3XL. Price 39 € / 19 €.

17 Mar 2018

Nessa Moly beige 75N

Puolalaisen Nessan alusvaatteita on ollut meillä valikoimassa jo useamman vuoden ajan ja tähän asti kaikki mallit ovat olleet enemmän ja vähemmän pitsisiä. Aika upeita värejä ja kirjailuja ollaankin jo nähny, ja lisää tulee varmasti, sillä Nessan suosio on ollut ihan mieletön, ja vuodessa olemme tuplanneet Nessan myynnin! Sen voin luvata, että toukokuulla on luvassa vadelmaista pitsiä, joten pinkistä pitävien kannattaa pysyä hereillä. Ja parin viikon päästä lähden puolisoni kanssa Puolaan Lodziin Salon Bielizny-alusvaatemessuille, missä näemme ensi syksyn uutuuksia puolalaisilta merkeiltä, ja silloin toivottavasti tapaamme myös Nessan edustajan kanssa. Isojen merkkien - kuten Wacoalin ja Panachen - mallistojen perusteella syksyn sävyt ovat upean tummia ja syviä, mm. punaisia, viininpunaisia ja violetteja on luvassa paljon! Ehkäpä näitä on tulossa Nessaltakin. Violeteille lämpeäisin takuulla itsekin!


Nessalla on pitsisten liivimallien lisäksi myös malleja, joissa kuppien alaosassa on pehmeää ja sileää neulosta, ja ensimmäisenä otimme vuoden vaihteessa valikoimaamme tämän vaalean, beigeä ja valkoista söpösti yhdistelevän Moly-sarjan. Ajatuksena oli nimenomaan, että sopisi hyvin alkavaan kevääseen ja vaaleampien vaatteiden alle, vaikka ei ihan yksiväristä nudeliiviä toki korvaakaan. Moly on myös toistaiseksi jatkuva, joten sitä pitäisi olla myös saatavana ainakin koko tämän vuoden.


Käydessäni viime vuonna Nessalla, sain kuulla silloin, että Moly on yksi heidän suosituimpia mallejaan. Nyt useamman viikon käytön jälkeen noista liiveistä on tullut yhdet lemppareistani, koska ovat huomaamattoman mukavat päällä ja sileä materiaali on kiva paitojen alla, joten eipä mikään ihme, että ovat niin suositut. Molyssa on Nessan tuttu kokovalikoima 65-110 aina O-kuppikokoihin asti sekä lisäksi meiltä on mahdollista tilata 65-75P- ja 65-70R-kuppikoot muutaman viikon toimitusajalla.


Nessalle tyypillisesti kaaret ovat kapeat ja kuppi eteenpäin suuntaava. Printtineuloksen materiaali on sileää, mutta kuitenkin jämäkkää, mikä takaa sen, että toppaamattomanakin liivi tukee, ja kolmipalainen kuppi nostaa ja muotoilee rintoja kauniin pyöreäksi. Yläosan pitsin alla on lisäksi meshvuori, mikä tukee pitsiä, ja tuo jämäkkyyttä kupin yläosaan. Minulle Nessan liivit istuvat aina ja kuppien muoto ja kaaren leveys sopii minulle. Nessa on niukemmin mitoitettu kuin vaikkapa Ava tai Gorsenia, sillä näiltä merkeiltä minulla on käytössä 75L, eli Nessasta kannattaa valita 1-2 kuppia isompi koko kuin em. merkeiltä.


Nyt valikoimaamme on ehtinyt tulla jo toinen kevätuutuus harmaa-valkoinen Filippe-sarja, jossa myös samaan tyyliin sileä laminoitu neulos kuppien alaosassa ja yläosassa pitsiä. Tässä setissä harmaan sävy on siitä jännä, että kauempaa katsottuna se näyttää hieman lilahtavalta, eli sellainen ihan pieni häivähdys violettia, mutta sitten lähempää se on ihan selkeästi harmaapohjainen valkoisella kuviolla.

5 Feb 2018

Julimex Pearl & Cotton Midi

Hei taas! Uusia tuotteita on tullut ja mennyt varmaan kymmenittäin talven aikana, mutta koska kokoani on oikeastaan ollut vain vanhojen tuttujen mallien uusissa väreissä, niin olen ajatellut, että tuskin kovinkaan montaa lukijaa kiinnostaa samojen vanhojen esittely, vaikka kuinka olisi uutta väriä tai kuosia. Mutta eihän se nyt ihan näin taida kuitenkaan mennä, joten ryhdistäydyin ja otin nyt itseäni niskasta kiinni. Aloitan kuitenkin vähän kevyemmällä setillä.

Tällä kertaa haluan esitellä teille puolalaisen Julimexin kivoja peruspöksyjä, joita meiltä löytyy aika monenlaista eri mallia. Julimexin housut tulevat söpöissä pienissä laatikoissa, jotka käyvät hätätapauksessa vaikka lahjapaketista: mikrokuituisissa on rusetti kannessa, puuvillaisissa puuvillankukka. Pearl Panty ja Cotton Midi Panty ovat uusimmat valikoimaamme tulleet mallit, ja näitä Julimexin peruspikkareita on helppo yhdistellä erilaisten yläosien kanssa, ja malleistakin löytyy aika monelle mieleinen vaihtoehto, sillä housuja on pitseillä ja ilman sekä pienemmistä brazilianpöksyistä näihin peittävämpiin malleihin.

Parasta näissä kuitenkin on superihanat materiaalit. Panty-sarjan housut ovat superpehmeää ja kevyttä mikrokuituneulosta ja niissä on ohuet, litteät liimasaumat, jotka eivät jätä painaumia tai hankaumia, joten ne ovat myös älyttömän mukavat jalassa. Erityismaininta vielä Panty-sarjan Bermuda Comfort-housuille, joita erityisesti kesällä tuli käytettyä hameiden ja mekkojen alla reisien hiertymiä estämässä, ja olivatpa sen verran mukavat pidemmillä lennoillakin, että aion ne sujauttaa jalkaan jatkossakin, jos on pidempiä lentojamatkoja edessä.


Pearl Panty-housut ovat Julimexin mikrokuitusarjaa, ja juuri niin mukavat kuin aiemmin hankkimieni Bermuda Comfortien perusteella odotinkin. Näissä mikrokuituisissa materiaali on sen verran joustavaa, että koko kannattaa ottaa mieluummin alakanttiin, jotta housut pysyvät jalassakin. Itselläni näistä on koko L/40 ja yleensä käytän alaosissa kokoja 40-42, eli valitsin siis pienemmän koon. Housut ovat supermukavat jalassa ja miellyttävän korkeat. Pelkistetyssä mallissa on edessä kiilamaiset mesh-osiot edessä, ja jos tykkää "parittaa" rintaliivit ja alushousut, niin näiden pariksi sopii melkein minkälaiset rintaliivit vain, ainakin jos liivit ovat mustat.


Cotton Midi Pantyt puolestaan ovat nimensämukaisesti puuvillaa ja ovat hieman karheammat materiaaliltaan. Eivät siis millään tavalla epämiellyttävällä tavalla, mutta eron mikrokuituneuloksen ja puuvillaneuloksen välillä kyllä huomaa. Näissä on mielestäni varsin pienet koot ja otinkin XL/42-koon, joka siltikin oli aavistuksen pienempi kuin Pearl Panty-mallin L-koko, kun laitoin ne tasolle päällekäin vertailua varten. Suosittelen siis ottamaan tästä mallista mieluummin isomman koon.  Ja saumat ovat näissä samalla tavalla litteät liimasaumat kuin muissakin Panty-sarjan housuissa, joten varsin mukavat ja huomaamattomat pöksyt! Myös näissä on mukava napakorkeus, joten kunnon puuvillaisten perushousujen ystävän kannattaa tutustua tähän

3 Feb 2018

Kuppikokokysely 2018 avattu

Avasin juuri kuppikokokyselyn. Vastaa joko viimeisimpien hankkimiesi rintaliivien koon mukaan tai sen mukaan, mitä kokoa yleisimmin käytät. Edellinen kysely onkin kuutisen vuotta vanha, joten ihan mielenkiintoista nähdä, onko lukijoideni kuppikokojakauma jotenkin muuttunut vuosien varrella. Kysely on auki helmikuun loppuun asti!


1 Feb 2018

Curvy Katen kokomerkinnät vaihtuvat EU-mitoitukseen keväästä 2018 alkaen!


Curvy Katen ja Scantillyn kokomerkinnät vaihtuvat verkkokaupassamme EU-mitoitukseen keväästä 2018 alkaen!

Mitoitus ei siis muutu, ainoastaan kokojen merkintätapa vaihtuu. Aiemmin Curvy Kate on ilmoittanut koot käyttäen ainoastaan UK-mitoituksen mukaista kuppikokomerkintää. Kuvassa on ylempänä Curvy Katen "vanhanmallinen" kokolappu, jossa kaikkien kokojen kohdalla on ilmoitettu UK-mitoituksen mukainen kuppikoko eli tässä tapauksessa kuppikoko GG.

Alempana on uudenmallinen kokolappu, jossa on käytössä uusi merkintätapa. Nyt EU-kohdassa on UK-kuppikokoa GG vastaava EU-mitoituksen mukainen J-kuppikoko. Tämä helpottaa EU-mitoitukseen tottuneille koon valintaa.

Curvy Katen ja Scantillyn kokomerkintöihin tulee muutoksia keväästä 2018 alkaen.

Mitä tämä tarkoittaa jatkossa? Se tarkoittaa sitä, että jos Curvy Kate- tai Scantilly-merkkisten rintaliiviesi kokolapussa lukee jokaisen mitoitusmerkinnän kohdalla sama kuppikoko, ovat ne UK-mitoitusta ja ns. vanhanmallisella merkintätavalla. Ostaessasi uusia malleja, tarkista siis, onko koko EU- vai UK-mitoituksen mukainen, ja valitse sitten vanhojen liiviesi kokoa vastaava koko. Esimerkiksi jos olet aiemmin ostanut kuvissakin näkyvää UK GG-kuppikokoa, on jatkossa kuppikokosi EU J-kuppi. Tästä taulukosta voit vielä tarkistaa kuppikokojen vastaavuudet:

EU- ja UK-mitoitettujen rintaliivien kuppikokojen vastaavuudet.


Mekin Lumingeriessa siirrymme nyt kevään aikana uusien mallien myötä EU-merkintöihin sekä pikkuhiljaa myös vanhempien jatkuvien mallien kanssa, kun varastontäydennysten myötä tuotelaputukset uudistuvat. Uudenlaiset kokomerkinnät tulevat siis kaikkiin uusiin tuotteisiin keväästä 2018 alkaen sekä jatkuviin sarjoihin uusien tuotantoerien myötä.

Jos kokoasia askarruttaa, suosittelen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, niin varmistamme, että uusien Curvy Kate- ja Scantilly-rintaliiviesi koko tulee oikein.