26 Sept 2013

Kameleon jerseytakki (Urkye)

Kameleon-jerseytakki (Urkye),
34-44 O/OO & OO/OOO

Eilen kuriiri kiikutti kolmisenkymmentä kiloa Urkyen Kameleon-takkeja ja Kopertowka-paitoja ovellemme. Minä olin heti kaivamassa testikappaleita itselleni, sillä olen odotellut tätä takkia jo kesästä asti. Tykästyin tähän takkiin samantien, kun sen ensimmäistä kertaa päälleni vetäisin ja tänään se pääsi jo käyttöön.


Kameleon-takki on joustavaa jersey-neulosta, samoin vuorikangas on joustavaa, joten takki myötäilee hyvin liikkeitä. Hihoissa on reilusti pituutta, joten pidempikätisenkään tuskin tarvitsee ranteet paljaana kulkea, ja hihat toimii loistavasti myös ylös käännettynä. Itse pidän 3/4-mittaisista hihoista paidoissa, joten sisäkäytössä kääräisin hihat ylös. Vähän jännitin, että miten käy hihanleveyden kanssa, kun monissa takeissa "allien" kohdasta jää kinnaamaan, mutta turhaan pelkäsin: hihoissa on rento mitoitus, joten käsivarret mahtuivat vallan hyvin ja vähän jää jopa tyhjääkin, joten alle mahtuu vielä tarvittaessa pitkähihainen paita. Ja tokihan tuo joustava kangaskin antaa vielä liikkumavaraa!


Sateisen syyskelin takiksi tästä ei ole, sillä materiaali on ihan tavallista joustavaa puuvilla-elastaanineulosta, mutta muuten takki sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön, ihan omien tarpeiden mukaan. Voisin kuvitella, että tätä on hyvin helppo asustaa sopivaksi erilaisiin tilanteisiin esim. vähän viileämpään iltaan kaupungille reilumman huivin kanssa tai korujen kanssa pikkumustan seuraksi. Itse puin töihin alle ihan tavallisen hihattoman topin, sisäkäytössä takin alle ei pitkähihaista välttämättä enää tarvitsekaan ainakaan vielä. Testasin myös kauluspaidan kera, ja vaikka pukeminen olikin hieman haasteellinen, kun vuorineulos meinaa tarrata paitakankaaseen (vai toisinpäin?), niin varsin fiksunnäköisen yhdistelmän saa noinkin aikaiseksi. Ihan hyvin kehtaisin mennä virallisempaan työmiitinkiin tämä takki päällä joko suorat housut, hame tai farkut jalassa.


Takin helma on ehkä aavistuksen lyhyt ja olisin voinut ottaa tuuman tai kaksi lisää mittaa, jotta takki olisi ylettyny pepun leveimmälle kohdalle, mutta hyvä näinkin. Helmassa leveyttä ainakin riittää, joten erittäin kurvikkaankaan ei tarvi pelätä, että takki kinnaa lanteille. Edessä ja takana on parit muotolaskokset vyötäröllä.


Takkini on kokoa 42OO/OOO eli sillä kurvikkaammalla mitoituksella. Olisin mahtunut myös kokoon 40 ja sekin istui varsin hyvin päällä, mutta otin varmuuden vuoksi kuitenkin tämän suuremman koon, koska haluan varmasti talvella pukea alle jotain paksumpaa tai pitkähihaisempaa. Mitäpä tästä osaisin muuta sanoa, kuin että jos kaipaat kurvimitoitettua joustavaa pikkutakkia, niin tässäpä voisi olla hyvä vaihtoehto. Minulle tästä tuli yksi lempivaatteistani samantien ja suunnittelin jo pukevani tämän huomenna mekon kanssa töihin, sillä siitä voisi työpäivän jälkeen jatkaa sitten vaikkapa kaupungille perjantai-illan viettoon!


20 Sept 2013

Charlotte (Parfait by Affinitas)

Parfaitilta saapui reilu viikko sitten ensimmäinen tilauksemme Charlotte- ja Danielle-rintaliivejä ja molempien sarjojen alushousuja. Parfait valmistaa suurinta osaa liivimalleistaan D-G-kuppikoossa (UK-mitoitus), mutta tämä kesänä Parfait uudisti pari mallia, joista on nyt saatavana kokoja K-kuppiin saakka koossa 60-90. Tämä Charlotte-sarjan topattu balconette-mallinen liivi on yksi noista malleista, joista K-kuppikokoja on nyt saatavana. Charlotte-sarjasta löytyy lisäksi myös bandeau-mallinen balconette-liivi G-kuppiin saakka koossa 65-90 sekä kaksi eri housumallia, mini brief ja korkeavyötäröinen.

About a week ago we had our first delivery from Parfait and received this red Charlotte and purple Danielle. Most of Parfait's styles have D-G cups available, but last summer they added sizes to some of their best-sellers. This padded Charlotte now has sizes available up to K cup. It also offers 28 band. The bandeau Charlotte has sizes 30-40 up to G cup and mini brief and high waist brief are available in S-2XL.

Charlotte (Parfait by Affinitas)
Olin lueskellut ennakkoon muista blogeista, sekä saman asian mainitsi myös Parfaitin Euroopan markkinoiden edustaja Rebeccakin, että kuppikoot ovat aavistuksen naftit moniin muihin merkkeihin verrattuna. Niinpä tilasin itselleni normaalin 75J-koon sijaan 75JJ:n sovitettavaksi. Olin myös lukenut, että ympärysmitatkin olisivat normaalia pienemmät, mutta ainakin nyt tämän oman sovitukseni perusteella uskallan sanoa, että ympärysmitat ovat melkolailla normaalit. Sen sijaan kuppikoot ovat erittäin niukasti mitoitetut, ihan kuten ennakkoon jo tiesinkin.

I had read reviews from other blogs that Parfait has smaller sizing than most brands, and the Parfait's Sale manager for Europe, Rebecca, also told me about this  when we met at Moda (and when I was better introduced to this brand.) So instead of my normal size 34J I ordered this in size 34JJ for try on. I also read somewhere that band sizes would be small too, so I was a little afraid beforehand, but based on this I would say that band sizes are normal, but the cup sizing is very small. 
 

Kuten kuvasta näkee, JJ-kuppikoossa kuppi jää vieläkin aavistuksen niukaksi ja rinta pursuaa hieman yli kupista, eli koko jäi minulle siltikin pieneksi, vaikka otin jo yhden koon isomman kuin yleensä. Aion laittaa vielä tuon K-kuppikoon tilaukseen, joten toivottavasti se istuu sitten kuten pitääkin, sillä haluan kyllä ehdottomasti nämä liivit itselleni! Ja nuo korkeavyötäröiset housut!

You can see it from the pictures that the size 34JJ is a little bit too small and my breasts are bulging over the cup, so I would need K-cup on this style. I am going to order this with our next Parfait delivery, because I must have this bra, and the high waist brief, too!


Plussaa annan tälle liiville erittäin tukevasta mallista. Olkaimet ovat kyllä varmasti leveimmät, mitä minulla on ikinä ollut yksissäkään liiveissä ja takaakin löytyy hakasia neljän parin verran (kaikissa GG-K-kuppikoossa on neljät). Kupit kestävät hyvin raskaankin rinnan painon eivätkä ruttaannu tai ryppyynny rinnan alle. Muoto on minusta hyvä; melko pyöreä, voisi ehkä olla enemmänkin eteenpäin antava, kun nyt kuppi ehkä hieman jopa litistää rintaa. 

The support is amazing in this bra. It must have the widest straps I've ever had in any bra and it has 4 eyes and hooks at the back in my size (and in all GG-K-cups. The cups are very stiff and they can hold the weight of heavy breasts very well: no wrinkling or signs of the cups collapsing at the bottom of the cups. The shape is pretty good; quite round, but not very deep and it gathers the bust close to chest rather than brings it out there.


Ja tietysti väri ja materiaalit ovat upeat. Kupeissa on hieman mattapintaista satiinia ja kupin sivulla kiiltävää, mikä on kivan eloisa yhdistelmä. Mustat kontrastinauhat ja rusetit antaa dramaattisen ilmeen ja tässä on jotain retrofiilistä tai ehkä jopa burleskihenkeä, mikä vetoaa ainakin minuun. Mielestäni kuppi olisi paremmannäköinen, jos kontrastiraidat jatkuisivat myös kupin yläosaan, kuten tuossa bandeaumallissa. Charlotte olisi mielestäni myös tasapainoisempi, jos myös takaosa olisi punainen. Nyt takaosa jää vähän pliisuksi, kun etuosa on noinkin upea.

This is very gorgeous bra with a brilliant red colour and the black contrast piping and cute bows give a dramatic retro or burlesque touch to it. The cups are of matte satin and side part is made of shiny satin which is a pretty combination. Yet I believe this would look better if the piping continued on the top part of the cup also, like on the bandeau Charlotte. And if the back was red also, it would look more balanced, because like this the bra is a bit boring on the back compared to front.


Suurimpana miinuksena koin tässä liivissä tuon kuppikokojen niukan mitoituksen. Tästä liivistä oikean koon valitseminen tulee olemaan usealle vaikeaa, koska ei voi valita normaalia kokoaan. Niinpä erityisesti EU-mitoitettuihin liiveihin tottuneiden kannattaa olla tarkkana, jotta tulee valittua sopiva kirjainkoko, eli 1-2 kokoa suurempi kuin normaalisti sekä lisäksi vielä huomioida EU- ja UK-kokojen vastaavuudet. Neljään hakaspariin tottumattomana koin myös hieman hankalaksi pukea nämä liivit. Kuppi on myös melkoisen korkea sivusta, mikä saattaa aiheuttaa hankausta kainaloon. Olkaimissa on reilusti pituutta, mikä kovin lyhytselkäiselle voi tuottaa ongelmia. Minä jouduin säätämään olkaimia sen verran, että säätönipsut jäävät juuri olkapäille. Käytössäpä se sitten selviää aikanaan, alkaako nuo painaa. Kaikenkaikkiaan todella kauniit rintaliivit ja mukavat päällä, mutta mitoituksen kanssa kannattaa olla tarkkana!

The biggest down side in Charlotte is the sizing. It will be difficult for many used to EU sizing to choose a correct size, because one must first remember that the sizing is small in this style and choose 1-2 cups size bigger than usual and then make the conversion from the UK sizing to EU sizing. I also had some troubles with the 4 eyes and hooks as I'm not used to so many. And the fact that the cups are quite wide and high on the side might cause chafing underarm. The straps are pretty long, so it can also be problematic. I had to move the sliders so high that they sat right on my shoulders. Time will tell if they start digging in. To sum this up, I say it's a very pretty bra and gives good support, but be aware of the cup sizing when buying this bra.

11 Sept 2013

Plaisir-uutuuksia ensi talveksi 2013 ja kevääksi 2014

Tanskalaisen Plaisir-tuotemerkin edustaja, Brigit, vieraili meillä tänään täällä Oulussa esittelemässä talven ja ensi kevään uusia malleja. Ja luvassa onkin taas ihania uutuuksia! Plaisir-tuotteita on saatavana koosta 75-80-85 alkaen, G-, H- tai I-kuppikokoihin saakka, mallista riippuen, eli ne on suunniteltu ja valmistettu isompia kokoja ajatellen. Myös alushousuja on saatavana isoja kokoja, jopa kokoon 56 saakka. Tuotteissa on EU-mitoitus. Tulossa meille nyt syksyllä lisää Paulinea sekä uusi sarja Oprah ja korkeavyötäröiset kevyesti muotoielvat Molly-housut. Ennen joulua saapuu vielä Patricia-urheiluliiviä sekä kevätpuolella tulee korallinvärinen Rose.

* * *

Pari viikkoa sitten eli syyskuun alussa saapunut Pauline-sarja on ollut niin suosittu, että useita liivikokoja on jo nyt meillä loppuunmyyty, samoin sarjan alushousuja on jäljellä enää muutamia kappaleita ja Pauline-liivikorutkin myytiin loppuun parissa päivässä. Paulinea saadaan kuitenkin nyt lisää syyskuun lopulla, eli sitten on taas sekä liiviä ja housuja että koruja saatavana. Ja sarja jatkuu koko talvikauden, joten on mahdollista saada tätä vielä lisää, jos menekkiä vain riittää. Tällä hetkellä Pauline on meidän valikoimamme kuluneen kuukauden viidenneksi myydyin liivimalli!

Pauline 80-105 D-G, 42-54

Uutena valikoimaamme Plaisirilta tulee lokakuussa mustaa Oprah-sarjaa. Oprah-rintaliiveissä täyskuppinen malli sekä superpehmeät ja ekstraleveät olkaimet, sarjan alushousut ovat maxi-mallia eli normaalia korkeammalla vyötäröllä. Liivikoot 80-110 D-I ja alaosat 40-56. Kupeissa on kaksinkertainen kangas alaosassa sekä kupin sivussa, kupin yläreunassa on pitsiä, jossa tummanharmaata hieman helmiäishohtoista kirjailua. Samalla tulee myös korkeavyötäröistä Molly "high waist control"-alushousua koossa 40-52; tässä mallissa on extrakorkea vyötärö ja ne muotoilevat kevyesti vatsaa.

Oprah 80-110 D-I, 40-56

Marraskuulla voidaan odottaa saapuvaksi Patriciaa, mikä on ihan uutta Plaisirilta, nimittäin urheiluliivi, jota on saatavana 110I-kuppiin saakka! Koot alkavat 80D:stä, eli kokovalikoima riitää, ja Patricia täydentää hyvin muuta urkkaliivivalikoimaamme, joissa koot loppuvat pääsääntöisesti 90:een. Patricia-sporttiliivissä on selkeästi omat kupit molemmille rinnoille, kupeissa kevyt toppaus ja pehmustetut, todella leveät olkaimet. Vaikka tämä onkin nimetty sporttiliiviksi, niin se käy hyvin myös jokapäiväiseen käyttöön. Malli on ollut tänä kesänä jo Tanskassa myynnissä Plaisiria jälleenmyyvissä liikkeissä ja kuulemma ollut siellä todella suosittu. Hinta tulee olemaan samaa luokkaa kuin muut urheiluliivimme eli alle 50 euroa, mutta hitusen kalliimpi kuin Plaisirin muut liivimallit.

Kevätpuolella helmi-maaliskuulla on tulossa Rose, joka on uusittu versio suositusta Annette-liivistä korallinvärisenä. Rose-liiviä tulee koossa 80-110 D-H, alushousuja koossa 40-56. Kupin alaosa ja liivin takaosa ovat pehmeää mikrokuitua ja kupin yläosassa samaan tyyliin kuin Annette-liivissäkin ruusukuvioitua joustopitsiä. Jos Annette on ollut sinulle mieleinen malli, kannattaa sovittaa myös tämä tuleva Rose. Mutta siitä lisää sitten keväällä. Nyt jäädään odottelemaan Paulinen lisätoimitusta sekä uutuuksia Oprah, Molly ja Patricia.

This post is about new products coming to our webstore during winter and early spring 2013-2014.

9 Sept 2013

Tulossa keväällä 2014

Ensin pieni kertaus, mitä tälle syksylle on vielä tulossa. Niistä voit lukea myös aiemmasta postauksesta. Joitain muutoksiahan noihin suunnitelmiin vielä tuli kevään jälkeen. Esim. Gorsenialta jäi "se sininen" pois, molemmat Sculptresset peruuntuivat ja tilalle otettiin Pure ja Pure Lace ja Plaisirin Paulinestakin jäi valkoinen pois, joten sitä saatiin vain mustana. Ja Lorna Drewlta punaisen Amy-imetysliivin lisäksi otettiin valikoimaan eläinkuosista Alexaa. Lisäksi elokuussa messuilla tapasin Tutti Rougen, jota tulee valikoimaamme nyt heti syksystä alkaen sekä aloittelemme myös yhteistyötä toisen uuden tuotemerkin, Parfait by Affinitas, kanssa. Tutti Rougen syksy on vielä valitsematta, mutta Parfaitilta on tulossa puna-musta Charlotte sekä violetti Danielle, molemmat itseasiassa jatkuvia malleja. Niin ja Panachen sporttiuikkarikin tulee lokakuulla, sekään ei nyt ole tässä listassa. Sporttiuikkari perustuu Panache Sport-urheiluliiviin. (Ja joitain uutuuksia myös Plaisirilta, postaan niistä myöhemmin! Samoin Urkyelta tulee paitoja ja takkeja syys-lokakuun vaihteessa.)

Tässä pieni muistilista, mitä on tulossa nyt vielä syys-marraskuulla (jokseenkin aikajärjestyksessä), paljon punaista, mustaa ja pinkkiä:
  • Elomi Amelia Ocean blue
  • Gorsenia Florence musta-pinkki
  • Cleo Marcie Candy Pink ja musta
  • Cleo Lucy Malibu Blue
  • Panache Tango Accenti musta
  • Masquerade Angie puna-musta
  • Goddess Keira Canard ja Kayla Magenta
  • Panache Sport punainen 
  • Elomi Rita Poppy red
  • Adore Ivy musta-kulta ja Charm punainen
  • CK Starlet petrooli, Gia luumu
  • Freya Deco Honey Jade

Mutta sitten varsinaiseen asiaan, eli ensi kevätkauteen. Kevään ennakkotilaukset on nyt aikalailla kaikki tehty ja meillä on täällä välillä huokailtu ihastuksesta ja välillä tuskasta malleja valitessa. Kevätkausi on nyt kuitenkin pääpiirteittäin valmis ja ennakkovaraukset tehty seuraavilta merkeiltä: Cleo by Panache, Curvy Kate, Elomi, Fantasie, Freya, Goddess, Panache Superbra, Panache Swimwear, Tutti Rouge, Sculptresse by Panache ja Panache Sport.

Ensimmäiset kevätmalliston tuotteet tulee jo marraskuulla (pyh, mikä kevät se on marraskuussa, kun edes vielä joulusta ole vielä päästy nauttimaan?), kun Fantasielta tulee Salsaa värissä Mulberry, jossa on mustalla pohjalla pinkkejä pieniä kukkakuvioita. Todella hyvännäköinen! Samaan aikaan tulee vielä syyskauden loppuja esim. Freyan Deco Honey jadenvihreänä sekä Tutti Rougelta syyskauden tuotteet, eli kaudet limittyy vähän päällekäin nyt loppuvuodesta.
Freyan Deco Honeyn kausiväri syksylle 2013 on Jadenvihreä

Tammikuulla on luvassa Cleolta punaista pilkkukuvioista Minnietä,  Panache Sportin uusi kausiväri Cobalt, jossa on mm. sinistä ja oranssia, sekä ihanaisesta Jasminesta kausiväri Animal print, eli mustaa ja leopordikuosia sekä vähän pitsiä sopivasti yhdisteltynä. Lisäksi tammikuussa tulee Decon kausiväri, joka on sähkönsininen ja loppukuusta, tai voi mennä helmikuun puolellekin, Curvy Katelta Portian kausiväri Lime-Rose, eli limenvihreää pinkillä satiinikoristeluilla. Tammikuussa pitäisi myös tulla Freyan uusi urkkaliivimalli, josta olemme varanneet mustaa väriä pienen erän. Väri on jatkuva, joten jos tykkäätte, tilataan sitä toki sitten lisää!

Cleon kevään 2014 mallistosta Minnie Red spot
Helmikuussa tulee sitten jo ensimmäiset uikkarit, kun Panachen pinkki-oranssi Isobel saapuu. Tämän kanssa olemme valinneet lisäksi yhteensopivaa pinkkiä mekkomaista kaftaania. Myös Sculptressen Pure Lacen ihanainen korallipinkki tulee helmikuussa. Loppukuusta on luvattu Curvy Katen Starletin uusi hehkuvan oranssi väri Tigerlilly eli tiikerililja. Helmikuussa pitäisi olla myös tulossa Tutti Rougen kevätmallit.

Maaliskuussa Cleolta tulee Marcieta keltaisena sekä Pixie supersöpössä kelta-valko-oranssi-pinkissä kukkaprintissä. Bijou on uutuus Elomilta ja se perustuu kuulemma Freyan supersuosittuun Decoon, eli se on sileä, saumaton t-paitaliivi, mutta nyt isommassa koossa! Sen ensimmäinen kausiväri on purppuravioletti Pansy.

Cleon kevätmallistosta Pixie Floral print

Huhtikuulle tulee Elomin Rita-liivistä kausiväri Iris, joka on tummahko liila. Ja toukokuussa vielä Cleolta magenta-oranssi Lily, joka on malliltaan samanlainen kuin tämän syksyn "tinttiprintti"-Lily, mutta nyt ilman printtikuosia. Goddessin Keiraan tulee kesäkuussa uusi väri punainen, ja tämä jää heti jatkuvaksi väriksi, eli mustan perusvärin lisäksi saatavana sitten myös punaisena muiden mahdollisten kausivärien lisäksi. Kesällä tulee muuten Freyalta sitten "pehmokaarituettu" imetysliivimalli, kaarituet taisivat olla silikonipehmustettua joustavaa muovia! Aika kaukaisia ovat jo nämä ensi kesän mallit, mutta hyvää kannattaa toki odottaa.

Siinä kevätkauden ennakkoon tilatut mallit. Lisäyksiä tulee vielä Gorsenialta, Nessalta, Plaisirilta ja Roycelta, mutta ennakkotilaukset tehdään vasta lähempänä sitten itse kauden alussa ja aikana, eli vielä ei ole edes tarkemmin tietoa, mitä näiltä merkeiltä mahdollisesti on tulossa.