Gorsenialta on jo monena vuonna tullut kevääksi yksi vaaleansininen setti ja tänä keväänä sen nimi on Viviane. Vivianessa on vaaleansinisellä pohjalla persikkaisen beiget kirjailut ja mausteena vielä pieni hippunen hopeaa. Minun silmääni erittäin kaunis väriyhdistelmä ja sopii tällaiselle melkein lakananvalkoiselle iholle oikein hyvin.
Istuvuus ja leikkaus on sama kuin aiemmin esittelemässäni punaisessa Giuliette-liivissä ja kokokin sama EU 70M. Kupin muoto on kauniin pyöreä ja suuntaa rinnat hyvin eteenpäin. Liivit tuntuvat sopivan tukevilta, mutta samalla hyvin huomaamattomilta ja keveiltä päällä. Olkaimet ovat mukavan pehmeät ja joustavat ja koko matkaltaan säädettävät. Kupit ovat läpikuultavat, sillä materiaalina on kaksi kerrosta meshneulosta, joten jos et pidä ohuista pitsiliiveistä, tämä ei ole sinua varten. Kuten jo niin monta kertaa aiemminkin olen maininnut, niin itse pidän ohuista, toppaamattomista liiveistä enemmän kuin topatuista.
Jos jotain muuttaisin, niin toivoisin Gorsenialtakin liivimalleja, joissa kupin yläreunan pitsi olisi joustavaa, sillä joustopitsiliivit istuvat yleensä paremmin, koska pitsi muotoutuu rinnan mukaan eikä silloin rintojen kokoeroakaan huomaa. Olikohan näin, että suurimmalla osalla naisista vasen rinta on se suurempi, ja niin minullakin, mistä syystä usein oikeanpuoleisen kupin pitsi jää vähän "lörpöttämään".
This time I'm presenting you Viviane from Gorsenia which is a fashion range for this spring and summer. It's a light blue balconnet bra with peachy beige and light blue embroidery. I think it's a beautiful colour combination and looks beautiful on my pale skin.
The fit and cut are same as on the red Giuliette bra which I reviewed at the beginning of February and I'm also wearing the same size 70M (32J UK) on both these bras. Viviane gives a beautiful rounded and forwarded shape, good support and they are light as a feather. The straps are soft and stretchy and they have some decoration at the front, but are fully adjustable. If you are not of fan of see-through materials, then this is not for you, as Viviane is made of two layers of mesh.
Viviane is a really beautiful and nice bra, but I wish Gorsenia would also bring new models with a stretch lace top cup as most of us women have some difference in size in breasts, the left one usually being the larger one, and stretchy materials hide the difference, so the cups have smoother finish.
29 Mar 2015
19 Mar 2015
Jasmine by Panache (pinkkikukka / pink flower print)
Panachen Jasmine-liivit ovat kyllä ehdottomasti yksi top 3-lemppareistani. En keksi näistä mitään huonoa sanottavaa, paitsi ehkä sen, ettei niitä saa yksivärisenä. Jasmine on siis jo vuosia ollut Panachen valikoimassa kausiliivinä ja siitä on tullut syksyisin ja keväisin vähintään yksi printtikuosi. Meilläkin näistä on ollut useimpia valikoimassa mm. tummansinisellä pohjalla kukkaprinttiä, eläinprinttiä ja vaalea shampanja-pinkki jacquardkuosinen. Tämä malli istuu todella hyvin useimmille ja sen istuvuuden "salaisuus" on kupin yläreunan joustopitsi. Kaikillahan rinnat ovat jonkin verran erikokoiset, mutta joustopitsireuna tasoittaa jo isommatkin kokoerot - ja kuppi on muutenkin mukavan pyöreänmallinen. Ihan vinkkinä, että Envy-liivi on ihan samalla leikkauksella ja sitä on saatavana yksivärisenä mm. puuteribeigenä.
Jasmine-liivissä yksinkertaisesti istuvuus on minulle täydellinen. Nämä liivit istuu minulla niin huomaamattomasti, että niiden olemassaolon unohtaa kyllä aivan täysin päivän aikana. Olen aiemmin käyttänyt Panachen ja Cleon-liiveissä 75J-kokoa, ja todennäköisesti joudun jatkossakin sen valitsemaan useimmista malleista, sillä suurimmassa osassa malleista Panachella/Cleolla koot loppuvat tuohon J-kuppiin. Jasminessa kuitenkin kokoja löytyy K-kuppiin asti, joten valitsin nyt tästä liivistä rinnakkaiskoon 70JJ. Kuppikoot pitävät hyvin paikkansa, sillä voin melkeinpä sovittamatta valita Panachen liiveistä kumman tahansa rinnakkaiskoon 70JJ tai 75J, ja koko on aina kupistaan sopiva.
Ja jotta varmasti tulee tarpeeksi hehkutusta, niin tämä pinkkikukkainen Jasmine on ehdottomasti tähänastisista kaunein. Pinkki on todella hehkuva ja lämpimänsävyinen ja kukkaprinttikuosistakin löytyy paljon kauniin hempeitä kesäisiä sävyjä. Syötävänsuloinen setti, joka päätyi heti seuraavana päivänä päälleni siitä, kun nämä saapuivat varastollemme.
The Jasmine balconnet bra by Panache is one of my top 3 favourites. I can't think of anything bad to say, but I wish it was made in basic colours, too. The Jasmine has been one of the Panache best-sellers for many seasons and it's available in 1-3 different prints each season of which we've had at least 3 in Lumingerie. How this bra fits almost all bosoms is almost magic and the trick is the stretch lace top cup which hides the size difference and always sits smoothly without any visible seams. If you didn't already know, the new core range Envy is the same shape and it's available in basic colours.
The fit is just perfect for me in this bra. They are so fabulous and comfortable that I don't even notice wearing them during the day. Almost all my previous Panache and Cleo bras are size 75/34J and unfortunately that's what I'll probably have to choose in most styles in the future too as very few of them are made up to K cups. But lucky me, Jasmine has size up to K, so I was able to have this in my sister size 70/32JJ to get even better fit as usual. So far, this must be the most beautiful print of all Jasmines. I love the bright warm pink and the summery flower print. This is so cute that I couldn't keep my hands off so I was the first at our warehouse to ram through the Jasmine delivery to find my size and also was wearing the set the following day.
18 Mar 2015
Kopertowka by Urkye
Urkyen pitkähihaiset Kopertowka-paidat ja niiden malliin perustuva Koperta-mekot on olleet todella tykättyjä, eikä ihme, sillä kietaisutyylinen leikkaus istuu monenmuotoisille vartaloille ja vyötärölle tuleva rypytys on kiva yksityiskohta. Jos merkki ei vielä ole tuttu, niin Urkye on puolalainen vaatemerkki, joka valmistaa kivoja perusvaatteita isorintaisille naisille. Alkuvuodesta valikoimaamme tuli lyhythihaisia Kopertowka-toppeja ja tänään Koperta-mekkoja lyhythihaisina. Näitä uusimpia mekkoja en vielä ehtinyt testaamaan, mutta toppi minulta löytyy mustaviinimarjanvärisenä, kuten myös pitkähihainen Koperta-mekko samanvärisenä.
Vaikka kietaisuleikkaus on syvä, ei tämä ole mielestäni liian paljasteleva, ja alle voi pukea ihan normaalit rintaliivit ilman, että tarvii pelätä liivien vilkkuvan. Minulla on tässä topin alla Panachen Jasmine-rintaliivit, jotka esittelen seuraavassa postauksessa. Topin materiaali on pehmeää ja joustavaa puuvilla-elastaanineulosta ja tuntuisi kestävän hyvin pesuja ja käyttöä. Kiva arkitoppi, jonka kanssa sopii niin hame kuin farkutkin. Minulla kuvassa leeloo.fi:stä ostetut Bas Bleu-merkin Sandra-legginsit. Ja juu, olisin voinut ehkä vähän panostaa ehostukseen, mutta tässä nyt oikein kunnon arkikuvapläjäys ilman meikkiä ja tukkakin vähän takaraivolta sutturalla.
We've had a lot of good feedback from the long sleeved Kopertowka tops and Koperta dresses made by Urkye and it's no wonder, because the faux wrap style with ruched waist fits almost all curves. Earlier this year we got these short sleeved Kopertowka tops in two colours and today our selection grew with three colours of short sleeved Koperta dresses. I've not yet had a chance to try the short sleeved dress on, but I have this s/s top and the l/s dress in black wine, which is a nearly black, really dark purple.
Wrap front makes the v-neck quite deep, but not so deep, you need a plunge bra. I'm wearing the balconnet Jasmine by Panache (which I'll be reviewing in my next post) underneath and the top covers everything so I don't need to worry about showing too much. I like the soft and stretchy cotton jersey which makes the top a really nice and versatile everyday top to wear in office and freetime. It's easy to combine with skirts or jeans, up or down, depending on the occasion. In this picture I'm wearing Sandra leggins by Bas Bleu, bought from Leeloo.fi.

Subscribe to:
Posts (Atom)