31 Jan 2013

Messuilla katselemassa syksyn 2013 tarjontaa

Viime viikonloppuna olin Helsingin alusvaatemessuilla katselemassa mm. Curvy Katen, Freyan ja Elomin syysmallistojen tarjontaa. Kuten jo ennakkoon katselinkin, syksyllä tarjolla on tummaa, sävyinä paljon sinistä, petroolia, violettia ja punaista. Mutta näinhän se on joka syksy, eli kausivärit ovat tummia sävyjä ja keväällä sitten taas vaaleampia.

Curvy Katen ständillä oli mukana Curvy Katen oma iloinen ja kurvikas Laura Butler (kokoa 65FF). Antakaa anteeksi hieman nuutunut olemukseni, sillä heräsin lauantaina muutaman tunnin yöunien jälkeen puoli neljältä aamulla ja lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä. Paljon pidemmät eivät kuulemma olleet Laurankaan yöunet, sillä lento oli ollut myöhässä useita tunteja, ja hän oli päässyt hotellille nukkumaan vasta kahden jälkeen yöllä.


Curvy Katen syysmallistoa: Starlet (petroolinvärinen, leikkaus sama kuin Smoothiessa), Daisy Chain (musta, uusi toppaamaton plunge), Gia (violetti, samanlainen kuin Lottie, joka nyt jää pois syksyllä mallistosta kokonaan), Portia (kausivärinä vesimelonin punainen) ja Lola (sama leikkaus kuin Daily Boostissa). Showgirl-mallistoahan ei ollut ollenkaan esillä, mutta se ei kuulemma kuitenkaan ole jäämässä kokonaan pois, vaan tulee myöhemmin.





Freyan syysmallistoa: Mallisto tulee kahdessa vaiheessa ja nyt näimme ensimmäisen osan, jotka tulee heinä-syyskuussa. Syyskuusta eteenpäin on sitten syksyn "kakkosmallisto", joka julkistetaan vasta myöhemmin keväällä. Ykkösosiosta nyt päällimmäisenä jäi mieleen herkullisen pinkki liituraitainen Deco Hatty.


Elomin syysmallistoa: Betty (turkoosi, plunge-malli, hauska pallokuosi), Amalia (tumma siniharmaa, sama kuin Hermione, mutta aavistuksen jämäkämmät kupit, lähes sileä t-paitaliivi, jossa pitsiupotukset kupin sivulla), sekä Elomin yksi myydyimpiä malleja, Caitlyn, josta todella hehkuva violetti kausiväri. Lisäksi olisi tarjolla mm. nyt jo keväällä yllätyslisäyksenä valikoimaamme pinkkinä tulevaa Rita-liiviä punaisena sekä monta muuta herkkua.


Sekä vielä muutama ihanuus, jotka jäivät erityisesti mieleen Freyan ja Fantasien uikkarimallistoista: Bikinit Freyaa, uikkari Fantasieta. Uikkariostot talvea vasten tosin ei ole mikään järkiratkaisu, kun uikkareita ei juurikaan mene talvella, joten ne vievät vain varastotilaa talven ajan ja keväällä ovat sitten jo "vanhoja". Mutta harkitaan näitäkin...


Tässä näkyvistä malleista osa todennäköisesti tulee syysvalikoimaamme, mutta voi olla, että jää poiskin. Toisaalta on myös paljon tuotteita, joita nyt en tässä pikakatsauksessa esitellyt, mutta voivat silti päätyä vielä valikoimaamme. Ja esim. Freyan osaltahan on vielä syysmalliston "kakkososa" esittelemättä, eli sieltäkin voi sitten vielä jotain ihanuuksia tulla verkkokauppaamme. Tilanne elää vielä ainakin pari viikkoa, kunnes lopullinen kooste eri valmistajien mallistojen parhaista paloista saadaan kasaan ja syksyn ennakko-ostot tehtyä. Sen verran voin paljastaa, että esim. Panache Sportista tulee kaksi, kyllä kaksi, kausiväriä, toinen jo kesällä ja toinen myöhemmin syksyllä. Kirjoittelen sitten lisää, kun valinnat on tehty!

21 Jan 2013

Pinkkiä printtiä: Curvy Kate Lottie raspberry/vadelma ja Elomi Valentina Sea Breeze / minttu-pinkki

Tänä keväänä on paljon upeita pinkin ja vaaleanpunaisen sävyjä ja erilaisia printtikuoseja tarjolla eri rintaliivivalmistajilta. Curvy Katen Lottie on ollut yksi lemppariliiveistäni jo siitä saakka, kun se tuli valikoimaamme musta-roosana: mukava perusliivi ja lähes sileäkuppisena se ei juurikaan näy sileidenkään paitojen alta. Valentina taas on uusi malli ja tutustuin siihen viime syksynä, kun se tuli Elomin mallistoon. Silloin sovitin jo liiviä, mutta olin liian hidas ja haluamani koko ehdittiin myydä loppuun, ennenkuin ehdin omani saada. Nyt otin sitten varaslähdön ja varasin haluamani koon Valentinasta itselleni jo ennakkoon! Ehkä tämä minttu-pinkki muutenkin on enemmän minua kuin musta-punainen...

Vasemmalla Curvy Katen Lottie Raspberry (eli vadelmaprintti) ja
oikealla Elomin Valentina Sea Breeze (eli minttu-pinkki).

Lottie-rintaliivejä on saatavana koossa 60-90, E-K-kuppikoossa; Valentinasta 80-105 D-HH. Molemmissa liiveissä on UK-mitoitus. Lottie-liiveissä kokoni on 75JJ (ja sama koko muissakin CK:n liiveissä). Curvy Katen mitoitus on aavistuksen pienempi kuin esim. Panachen liiveissä, jossa kokoni on yleensä 75HH tai 75J. Valentina-liiveissä minulle sopivampi koko olisi 75J tai 75JJ, mutta valitettavasti liiviä ei valmisteta kummassakaan koossa, joten tyydyin rinnakkaiskokoon 80HH, joka on hieman liian suuri ympärysmitaltaan.

Curvy Katen tuotekuvauksen mukaan Lottie on malliltaan balconette, mutta esimerkiksi verrattuna Curvy Katen Tease Me-liiviin, joka siis myös on balconette, on Lottie huomattavasti peittävämpi ja myös kupin malli on täysin erilainen. Balconette se kuitenkin on, sillä kuppi ei peitä koko rintaa. Valentina puolestaan on "fullcup plunge" eli täysikuppinen syväänuurrettu liivi. Tämä on aika harvinainen yhdistelmä, sillä usein täyskuppisissa liiveissä on myös hyvin korkea keskiosa, kun taas Valentina sopii melko avonaistenkin yläosien kanssa. Aivan täysin ei Valentinakaan rintaa peitä, mutta kuppi tulee kuitenkin ylemmäs kuin Lottiessa. Valentinassa keskiosa puolestaan on matalampi kuin Lottiessa.

Vasemmalla Lottie, koko 75JJ, oikealla Valentina koko 80HH.


Molemmat liivit ovat kaarituetut ja niissä on koko matkaltaan säädettävät olkaimet. Lottiessa on 2-3 hakaset riippuen liivikoosta (FF ja pienemmät kahdella hakasella ja G ja suuremmat kolmella), Valentinassa kolmet hakaset kaikissa kokovaihtoehdoissa. Takaosaltaan liivit eroavat siinä, että Valentinassa olkaimet tulevat lähemmäs keskelle (osittain johtuu toki siitäkin, että tuo koko 80 on hieman liian suuri, joten jouduin laittamaan heti viimeiseen hakaseen). Olkainten leveys on suurinpiirtein sama ja molemmissa liiveissä on koristelemattomat olkaimet, joten säätövaraa on koko olkaimen mitan verran. Kaarituet ovat suurinpiirtein yhtä leveät ja korkeat sivusta, edestä Valentinassa kaarituet jäävät tietysti alemmas.

Vasemmalla CK:n Lottie, oikealla Elomi Valentina.

Väriltään sekä Lottie että Valentina ovat mielestäni aivan upeat! Tällaiselle pinkin ystävälle tämä kevät on kyllä yhtä juhlaa, kun uusia erilaisia vaaleanpunaisia ja pinkkejä puskee joka suunnasta. Lottien printtikuosi jäljittelee hieman maastokuosia ja siinä on pinkin ja valkoisen lisäksi mustaa, vaaleaa lilaa ja hieman oranssiin taittuvaa persikkaa. Valentinan kuosissa on minttujäätelönvärisellä pohjalla räväkän pinkkejä ruusun terälehtiä.

Kummasta sinä pidät enemmän? Vai pidätkö edes pinkistä?

15 Jan 2013

Mallistot syksylle 2013 julkaistu...

Ensimmäisiä kuvastoja ensi syksyn mallistoista on nyt alkanut tupsahdella meiliini, ja arvatkaa, kuka ei meinaa malttaa taaskaan odottaa. Edes kevään tuotteita ei ole vielä saatu, ja minä himoitsen jo syysmallistoja. Nyt on jo Curvy Katen sekä Panachen (Superbra, Cleo, Masquerade ja Sculptresse) syksy-talvi 2013 kuvastot läpi selattu. Vielä odotan innolla mm. Freyan ja Elomin syysmallistojen julkaisua. Näistä pitäisi sitten yhdessä muiden valmistajien mallien kanssa valita ensi syksyn tuotteet. (Mutta vasta sitten, kun käyn eka kurkkaamassa nämä livenä ostomessuilla!) Curvy Katelta ja Panachen mallistoista jo merkkasin omat lempparit.

Curvy Kate Syksy-Talvi 2013-mallistoa...

Mutta onneksi ei odottavan aika käy pitkäksi, kun näitä tämän kevään herkkuja valmistuu parin viikon välein eri valmistajilta. Syksyn postauksesta voit kurkata viime syksynä valitut tämän kevään kausituotteet, ja uutuuksia löytyy toki aina myös sekä Facebookista Tulossa valikoimaamme-kuvakansiosta että verkkokaupan puolelta Uutuudet-osiosta.

Välillä tuntuu "vaikealta" elää jo niin paljon etukäteen noiden mallistojen kanssa ja yrittää koostaa niistä jonkinlaista järkevää kokonaisuutta, mutta toisaalta ne on juuri syksyn ja kevään kohokohtia, kun uudet seuraavan kauden mallistot tulee, ja pääsee ihastelemaan ja valitsemaan parhaat päältä. Olen vaan sellanen hätähousu, että kun näkyy jotain ihanaa, olisi mahtavaa saada se myös heti tarjolle.

Rosie Panachen Sculptresse syksy-talvi 2013-mallistosta.
Pikaisesti kurkattuna ei ensi syksylle ihan samanlaista yhtenäistä väritrendiä ollut havaittavissa eri valmistajien mallistoissa, kuin mitä tänä keväänä on, kun lähes kaikissa mallistoissa kausivärit ovat pinkin sävyjä ja vaaleanvihreää (kurkkaa vaikka tuosta ylempää linkistä). Mutta paljon on kuitenkin tummia sävyjä - noh, se nyt on normaalia syksymallistolle. Ehkä erilaisia sinisen sävyjä normaalia enemmän, joten olisiko se sitten se ensi syksyn trendi...

13 Jan 2013

"Mitä sä teet päivät siellä töissä?" - Yksi viikko yrittäjän päiväkirjasta

Minulta kysytään silloin tällöin, että mitä mä teen päivät, ja että eikö se ole verkkokaupan pito helppoa, sen kun pakkaa tavarat ja vie postiin. Itseasiassa se pakkaaminen ja lähettäminen on vain pieni osa töistä, siihen kaikkeen muuhun menee moninkertainen aika. Siitäpä sain ajatuksen sitten pitää viikon ajan "puuhapäiväkirjaa", josta saa pienen läpileikkauksen, mitä (muuta kuin pakkaamista ja postittamista) mä teen päivisin.

Aikataulujen suhteen on joustavampaa ihan eri tavalla kuin mitä kivijalkakauppaa pitäessä olisi, kun ei justiinsa minuutilleen ole oltava aamuisin paikalla, mutta ei se tarkoita, että tekemistä olisi yhtään sen vähempää. Homma vain on vähän erilaista. Erääseen kyselyyn kerran vastasinkin, kun kysyttiin, että mitä työhöni kuuluu, että olen postipoika, pakkaaja, asiakaspalvelija, sisäänostaja, kirjanpitäjä ja siivooja. Eikä taida ihan nämäkään kaikki nimikkeet vielä riittää, kun lisäksi ylläpidän nettisivuja, päivitän Facebookia ja hoidan markkinointia. Sanasta yrittäjä ei erityisemmin pidä, sillä en yritä mitään, vaan teen.

Maanantai: 

Viikonlopun jäljiltä oli taas reilusti postia tullut asiakkailta. Aamupäivän tunneista iso osa meni sähköposteihin vastailuun, tosin samalla pidin auki myös live chatia, ja pariin kysymykseen ehdin siinä muiden hommien ohella vastailla. Sähköpostien jälkeen sain viikonloppuna valmistelemani uutiskirjeen matkaan. Jälkikäteen huomasin siinä olleen kirjoitusvirheen. Ei iso moka, mutta ärsytti lähinnä itseä.

"Kahvitauolla" varasin hotellihuoneen Helsingistä loppukuulle. Istuin siis kaakaomukin kera koneen ääressä, eli ei se mikään tauko ollut varsinaisesti. Lähden kurkkaamaan parin viikon päästä Curvy Katen, Freyan ja Elomin ensi syksyn tuotteet ostomessuille. Tuleekin olemaan aika tiukka viikonloppu, jos lähtö on lauantaina jo aikaisin aamusta ja pitäisi jaksaa ensin ajaa päivä, sitten osallistua messuille ja vielä iltatapahtuma siihen päälle. Veikkaan, että unta ei tarvitse kauan lauantai-iltana hotellin sänkyyn kaaduttua odotella. Sunnuntaina aamulla aion sitten nauttia hotelliaamiaisen, ja sen jälkeen olisi vielä yksi sovittu messutapaaminen. Sitten ajelua kotiin iltapäivän ja illan aikana. Seuraava viikko voi tuntua todella pitkältä, kun ei tule olemaan vapaata ollenkaan viikonloppuna. Syksyllä tein saman reissun lentäen, mutta ei se ollut yhtään sen vähemmän väsyttävää, kun lentokentälle piti lähteä neljältä aamulla ja kotona olin kahdelta yöllä.

Kahvitauon jälkeen päivä sujahtikin vikkelästi tilauksia käsitellessä. Ehdin myös valmistella vähän Roycen seuraavaa tilausta, mutta en ehtinyt saada tilausta vielä matkaan. Ja itseasiassa jäin odottamaan vielä vastausta yhdeltä asiakkaalta liittyen vaihtotuotteen kokoon, joten odotan hänen vastauksen, ennenkuin laitan tilauksen, jotta ehtii sitten tarvittaessa oikea koko tähän tilaukseen.

Ulsoen Plaisir-mallistosta
Nina värissä harmaa-pinkki
Ulsoeltakin tuli sähköpostia, että Plaisir-malliston Nina-liivien kevätväri harmaa-pinkki olisi pian valmiina postitettavaksi, ja että on reilusti edellä aikataulustaan. Kysyivät, halutaanko ottaa se helmikuussa, mikä oli siis alkuperäinen syksyllä ilmoitettu aikataulu, vai saavatko lähettää tuotteet heti. No tietysti heti! Pyysin vielä vahvistuksen, että ovathan kaikki ennakkotilatut koot myös tulossa. Syksyn tuotteissa kävi niin, että olivatkin liian pienien tilausmäärien vuoksi jättäneet eräästä tuotteesta pari kokoa pois ja tästä ei ilmoitettu mitään. Oli hieman yllätys, kun tuotteet saapuivat.

Hieman ennen neljää tultiin lähtevät postit noutamaan, minkä jälkeen pääsin tekemään mun ehkäpä lempihommiani, eli päivittämään uusia tuotteita sekä päivittämään Facebookiin tietoja uusista tuotteista. Tykkään säästellä parhaat hommat aina iltapäivälle, niin tulee lähdettyä sitten kotiinkin hyvillä mielin. Nyt on tammi-helmi-maaliskuulla tulossa taas niin järjettömästi uutta tavaraa, että en tiedä, miten ne saadaan tänne varastolle mahtumaan. Onneksi talvialetuotteet alkavat olla kohta loppuunmyytyjä, joten niiden tuotteiden paikat vapautuu varastosta ja saadaan uusia mahtumaan näille paikoille. Pari tuntia päivittelin vielä illalla uusia tuotteita, mm. Curvy Katen bikiniuutuuksia ja seitsemän maissa pääsin lähtemään kotiin.

Tiistai:

Elomin kevätmallistosta
Valentina Sea Breeze
Aamu alkoi jälleen kerran sähköposteilla. Ensin postit asiakkailta, sitten siirryin muiden sähköpostien kimppuun. Plaisirin Ninasta tuli  vahvistus, että kaikki syksyllä tilaamamme koot ovat tulossa, joten päivitin tuotteet verkkokauppaan ennakkotilattaviksi. Myös Elomin Valentinan kausiväri Sea Breeze eli minttu-pinkki vahvistettiin lähteväksi aikataulussaan eli tammikuun lopulla, joten se tulee ihan kuun vaihteeseen sitten varastolle. Siirsin myös sen ennakkotilattavaksi. Tiedän jo muutaman odottelevan tätä kevät-Valentinaa innolla.

Keskipäivällä lounaaksi lämpimiä voileipiä. Tilauksien käsittelyyn meni parisen tuntia. Sitten kaikenlaista muuta kaahotusta niin, että en enää jälkeenpäin muista, mitä kaikkea tuli päivän aikana edes tehtyä.

Gorsenian kevätmallistosta ei ole vieläkään kuulunut mitään, joten meilasin sinnepäin ja kyselin, mikä on tilanne. Lupasivat lähettää lisää tietoja ensi viikolla, kuvastot eivät olleet vielä valmiit. Sain myös Roycen tilauksen matkaan.

Illalla ruokakaupan kautta kotiin. Kotona tuli illalla vielä katsottua läpi tällä hetkellä pyörivien mainosten tilat ja laitoin yhden uuden FB-mainoksen, mikä jäi odottamaan tarkistusta. (Mainos oli tarkistettu yöllä ja alkoi pyörimään ke-aamuna.)

Keskiviikko:

Perinteinen sähköpostien purku heti aamusta kera aamupalan ja sitten muiden hommien pariin. Adore lingerieltä hoputtivat tilausta, mutta kerroin, että se on valmis vasta perjantaina, kun perjantaihin asti oli luvattu asiakkaille ottaa tilauksia vastaan. Roycen tilaus oli siirtynyt pakattavaksi.

Adore lingerie
Lace Romance valkoisena
Adorehan oli meillä ihan ensimmäisiä tuotemerkkejä valikoimassamme, mutta pari vuotta sitten päätimme lopettaa tuotteiden jälleenmyynnin. Päätös lopettaa kyseisten tuotteiden myynti johtui siitä, että aiemmin heillä oli vain D-G-kuppikoot valikoimassa. Tälle vuodelle heillä on kuitenkin tulossa lisää kokoja valikoimiin, joten viime vuoden lopulla päätimme sitten taas jatkaa yhteistyötä, ja Adoren tuotteita on nyt saatavana valikoimassamme tilauksesta. Pian kai pitäisi tulla sitten nekin tuotteet saataville, joissa enemmän kokovalikoimaa. Vanhasta muistista valkkasimme ensimmäisiksi tilaustuotteiksimme ne, jotka aiemminkin olivat suosituimpia. Erityisesti Lace Romance on huippuliivi, koska siinä on hieman joustavat kupit. Ja harvalla meistä rinnat ovat täysin samankokoiset, joten tuo joustava materiaali antaa vähän anteeksi.

Mitäs vielä? Niin Panachen pinkki Tango on aikataulussaan tulossa. Tuotteiden pakkaaminen Panachen varastolla alkaa huomenna, ja toivottavasti jo ensi viikon aikana saadaan tuotteet matkaan meillepäin. 20. päivä pitäisi olla Tango Deep pink varastossa. Samalla tuli varmistus, että seuraava varaamamme kevätmalliston tuote tummansininen kukkaprintti Jasmine on myös aikataulussaan. Sen pitäisi olla pakattavana helmikuun ekalla viikolla ja noin 15.-20. päivä sitten meillä. Periaatteessa ennakkotilauksia siis voisi jo ottaa vastaan, mutta odotusaika tilaus- ja maksuhetkestä siihen, että asiakkaat vihdoin saavat tuotteensa on sen verran pitkä, että aletaan ottaa ennakkotilauksia vastaan kuun vaihteessa. Silloin tulee kohtuullinen parin viikon odotusaika.

Iltapäivästä päätä alkoi särkeä siihen malliin, että otin särkylääkettä ja päätin lähteä kotiin heti, kun pakolliset hommat oli valmiit.

Torstai:

Aamupäivä meni pitkäksi ja myönnän, että mua keljutti aamulla nousta ylös, kun päätä särki jo valmiiksi, joten kellon soittaessa käänsin vain kylkeä ja jatkoin unia. Pääsin työpaikalle normaalia myöhemmin, kun matkalla piti käydä vielä noutamassa toimistotarvikkeita (eli kansioita ja paperia) ja samalla nappasin mukaan kaupasta teetä ja keksejä. Iltapäivällä näille tulee tarvetta, koska on taas "se aika kuusta", enkä tarkoita mitään naistenpäiviä, vaan toissakuukauden arvonlisäveroilmoituksen jättöpäivää. Jos työssäni on jotain, mistä en niin kauheasti pidä, niin se on tuo kirjanpitohomma, mutta ihmeesti ja kummasti se joka kuukausi tulee sitten tehtyä ajallaan eikä siihen lopulta usein mene kuin pari-kolme tuntia. Eli ihan turhaan kiusaan itseäni ennakkoon sillä, että "yyh, se ikävä homma pitää tehdä", kun se on lopulta niin pieni osa mun duuneja. Mut aina voi sit palkita itsensä herkuilla jälkikäteen, kun homma on tehty.

Päivä alkoi perinteisesti vastaamalla edellisen illan ja aamun aikana tulleisiin sähköposteihin. Sain myös lisätietoja parista uudesta Plaisirin liivimallista, mutta en kerro vielä niistä enempää. Laitetaan harkintaan. Lisäksi tuli vahvistus viime viikolla tilatuista Panache sporteista. Harmittavasti pinkkejä urkkaliivejä ei saada kaikkia haluttuja kokoja, koska ovat loppuunmyytyjä, mutta jospa tulisi vielä keväällä lisää. Valkoisia ja mustiakin jäi joitain puuttumaan, mut niiden osalta varastot täydentyy pikapuoliin, joten uutta tilausta lähtee taas todennäköisesti ensi viikolla. Postien jälkeen tilausten käsittelyä, asiakaspalautuksia, pankkiasioita jne. Sitä perushuttua.

Neljän aikoihin postipojan noudettua päivän lähtevät pääsin valmistelemaan kirjanpitoa, joka pitää jättää ensi viikolla maanantaina viimeistään. Tämä ei tosiaan ole mun lempihommia, mutta en ole oikein nähnyt "järkeä" maksaa ulkopuolisellekaan työstä, koska siihen menee lopulta niin vähän aikaa, ja samalla tulee aina nähneeksi, mistä sitä rahaa tulee ja mihin se menee. Toisekseen, mulla on kaupan ja hallinnon alan koulutusta taustalla, joten peruskirjanpito kahdenkertaisena sujuu kyllä itseltäkin.

Valmistelin kirjanpitoa reilun tunnin, minkä jälkeen viiden maissa pääsin lähtemään kotiin. Mutta en tietystikään malttanut istua iltaa töitä tekemättä, vaan kotiinpäästyäni kävin vielä kurkkaamassa Curvy Katen ensi syksyn malliston, josta oli pdf-kuvasto julkaistu. Joitain suosikkeja näyttää jäävän pois mallistosta, mutta erittäin mielenkiintoisia uutuuksiakin on tulossa. Messuilla näen tuotteet sitten livenä ja sen jälkeen ehdin hauduttaa päätöstä pari viikkoa. Helmikuun puolivälissä on olleet CK:n tilausdeadlinet, joten siihen mennessä sitten syksyn mallit päätökseen. Niinkuin aina, valinta tulee olemaan vaikea, koska kaikkea ei yksinkertaisesti voi valikoimaan ottaa.

Perjantai:

Tein kirjanpidon loppuun heti aamusta. Alv-ilmoitus on taas tältä kuulta lähetetty verottajalle, samoin verottaja on taas omansa saanut, eli lähes neljäsosan myynneistä, kun alv-tilitys on hoidettu. Seuraavan kerran näitä hommia kuukauden päästä.

Lounaan mussutin jälleen kerran koneen ääressä istuen, kun en muka malttanut tuoliltani nousta. Töissä on vähän kylmä, joten mausteinen kana-nuudelikeitto lämmitti mukavasti. Iltapäivän valmistelin uusia tuotteita ja tilauksia. Adoren tilauksen sain matkaan ja jään nyt odottelemaan sieltäpäin yhteydenottoa ja vahvistusta tilatuista tuotteista. Muilta valmistajilta ei olekaan tilauksista kuulunut mitään, joten lisätietoja tulossa olevista tilauksista ja tuotteista tulee sitten varmaan ensi viikolla. Pitkä työviikko alkoi jo iltapäivästä väsyttää, joten loput tunnit painoin menemään energiajuoman voimin.

Launch-bokserit
Joe Snyder
Tänään tuli myös miesten tuotteita varastoon, joten niiden tuotekuvien ja tuotekorttien kanssa menikin aika sukkelasti. (Nam, silmänruokaa!) Huomattavasti nopeampaa on tuo miesten tuotteiden lisääminen ja luominen, kun kokoja on vaikkapa neljä (S-XL) verrattuna naisten tuotteisiin, esim. rintaliiveihin, joissa yksittäisiä kokoja pitää lisätä tuotteelle kymmenittäin. Kuten aiemmin tällä viikolla verkkokauppaan lisätyssä Panachen Jasmine kukkaprintti-liiveissä, josta meillekin tulee varastoon lähes 60 eri kokoa (65-85 D-K). Monissa tuotteissa voi olla vielä enemmänkin, jos mukana on vielä vaikkapa koot 60, 90-100.

Lopuksi vielä pikainen viikkosiivous, eli lattiat puhtaaksi, imurointia, roskat ulos ja tavarat oikeille paikoilleen. Näin on taas maanantaina aamulla mukavampi tulla töihin. Kotiin lähdin klo 18.45.

Lauantai:

Enpäs malttanut olla kurkkaamatta työpostia. Adorelta oli tullut perjantaina illalla vahvistus, että kaikki tilatut tuotteet on heillä varastossa, joten ensi viikolla lähtee tuotteet matkaan. Päivitin pari uutta tuotekuvaa verkkokauppaan.

Sunnuntai:

Bloggailua kotisohvalla. Jälkikäteen kurkattuna tältä viikolta puuttuivat tyypilliset saapuvien tuotteiden tarkistukset, hyllytykset ja ennakkoon tilattujen tuotteiden postitukset, koska uutta tavaraa ei vielä tällä viikolla näin tammikuun alussa tullut, muuta kuin nuo miesten tuotteet. Normaalisti viikossa tulee kuitenkin 1-2 toimitusta eri tavarantoimittajilta, joten nekin vievät oman aikansa. Ensi viikosta lähtien näitäkin on taas odotettavissa.