Showing posts with label Askartelunurkka / DIY. Show all posts
Showing posts with label Askartelunurkka / DIY. Show all posts

19 Apr 2016

Rintsikoiden tuunailua / Turn your favourite bra into a strappy fashion piece

Mitä tulee mieleen Marlies Dekkerisistä? No tietysti kaikki upeat nyöritykset ja remmit, ja tällaisia marliestyylisiä liivejä on myös meillä valikoimassamme mm. Gorsenialta ja Plaisirilta, ja ne ovat olleetkin todella tykättyjä. Vähän odotin, kun Gorsenian edellisen syysmalliston mustat Xenia ja Evita olivat niin suosittuja, että kevätmallistoon olisi tullut jotain samanlaista valkoisena, mutta olin väärässä. Mutta tilannetta voi korjata sillä, että meiltä on saatavana nyt irrotettavia koristeremmiolkaimia, joilla muunnat melkein mitkä tahansa lempiliivisi koristeellisiksi remmiliiveiksi. Nämä Julimexin remmiolkaimet on tarkoitettu multiway- tai olkaimettomien liivien kanssa käytettäväksi, eli vaihdettavaksi liivien omien olkainten tilalle, mutta näin kapeita 12 mm olkaimia ei kyllä missään isomman kuppikoon liivissä ole, joten aivan suoraan ne eivät käy kuin todella harvoihin liiveihin, mutta pienellä askartelulla ja vaivannäöllä voit käyttää niitä myös ihan tavallisten rintaliivien kanssa, eikä olkainten tarvitse olla irrotettavat. Tai oikeastaan vielä mukavampi näin, sillä saat pitää ne leveät ja tukevat olkaimet, jotka liiveissäsi jo ovat, ja koristeremmit tulevat vain omien olkainten lisäksi. (Pahoittelut selfie-kuvien rakeisuudesta!)

What's the first thing that comes to your mind about Marlies Dekkers? The decorative straps of course! These strappy style bras have been so popular during the past few years and other brands have also bought their versions to the market, for example we've had Xenia and Evita from Gorsenia last autumn. And to be honest, I kind of waited that they would bring the same similar styles in white or other light colours for the spring, but unfortunately I was wrong. But don't worry, I've got something that will turn your everyday simple bra into a strappy fashion item in a jiffy and it's the Decollete straps from Julimex that we now have in our shop in 3 different styles in black and white. These are meant to replace the straps in a multiway bra, but they are very narrow, only 12 mm, so alone these would not be suitable for anyone with a larger bust. Here's how you can use the straps with almost any bra you want!


Kiinnitys edestä olkaimiin / Attaching to the sides at front

Jos liiveissäsi on edessä rusetit, voit hyödyntää niitä ja pujottaa remmiolkainten haat suoraan rusetteihin. Esimerkiksi tässä valkoisessa Dia-liivissä on sen verran pienet rusetit, että haat pysyvät oikein mainosti näissä lenkeissä. (Sivuhuomautus: Näissä kuvissa minulla oli olkaimet aivan liian löysällä, mutta kun kiristin ne sopiviksi, olkaimetkin asettuivat suoraan eivätkä tehneet tuota mutkaa edessä. Mustissa olkaimissa Ellace-liivin kanssa näkyy, miten koristeolkainten kuuluisi istua oikein, eli omien liivien olkaiten päällä suorassa.)

The simplest way to attach the straps is to hook it to the bows on the bra. For example this Dia bra has quite small bows, so the hooks stay in place well. (With the white Dia, I'm wearing the deco straps way too loose, so they are pulled towards the center, but as you can see from the next picture with the black straps with the black Ellace bra, when the lenght is correct, the straps will sit nicely on top of the bra's own straps.)


 

Jos rusetit ovat kovin isot, haka jää löysälle ja irtoaa rusetin "korvista" helposti, joten silloin voit joutua hieman askartelemaan. Samoin, jos liiveissä ei ole rusetteja tai lenkkejä, joihin olkaimet saisi kiinnitettyä, ompelupuuhat odottavat. Kaksi hyvin helppoa tapaa on joko a) ommella rusetin korvat olkaimeen niin, että korvien lenkit lyhenevät ja haka ei pääse enää karkaamaan lenkeistä, kuvassa esimerkkinä punaisella katkoviivalla merkitystä kohdasta...

If the bows are too large, the hooks will not stay there very well and will slip out of the loop, so in this case you need to either sew the "ears" of the bow shorter. See the picture, the red dots are marking the place where you should sew the ears to the strap to make them shorter.




... tai b) ommella sopivanlevyisestä eli 12-millisestä nauhasta sopivankokoinen lenkki olkaimen alkuun, kuten kuvassa olen havainnollistanut tätä pinkillä satiininauhan pätkällä, joka tulisi ommella nuppineulan osoittamasta kohdasta kiinni olkaimeen. Varmasti myös muita tapoja ja kikkoja löytyy, mutta tässä kaksi hyvin helppoa vaihtoehtoa, jotka onnistuvat vaikka käsin ompelemalla.

Or use a 1,5-2 cm long and 12 mm wide ribbon and sew it to the beginning of the bra strap as pictured. I'm sure there are plenty of other ways to attach the straps, but these two are super easy and don't require much effort.


Kiinnitys edestä keskeltä / Attaching center front

Remmeissä on keskellä myös samanlainen haka ja helpommillaan riittää, että pujotat remmin liivien keskiosan ympäri ja kiinnität sen itsensä. Remmissä on säätö, mutta se on pisimmillääkin melko lyhyt ja voit joutua askartelemaan, jos pituus ei riitä. Isomman kuppikoon liiveissä kun monesti on myös keskiosa hyvin korkea ja nämä remmit on selkeästi suunniteltu hyvin pienten kuppikoon liivien kanssa käytettäväksi, huomaahan sen jo tuosta olkaiten leveydestäkin. Jos siis remmi jää lyhyeksi, silloin vaihtoehdoiksi jää samat kuin olkainten kohdalle kiinnittäessäkin, eli jos keskiosassa on rusetti, voit kiinnittää hakasen siihen, mutta todennäköisemmin joudut ompelemaan pienen lenkin liivien keskelle, johon sitten voit pujottaa haan.

The strap is attached to the middle by simply looping it around the center of the bra and hooking it to itself. The center strap has some adjustment, but it is quite short and as many larger cup bras have quite high center gore, so you might also need to sew a loop as pictured above to the center, where you can attach the strap.

Kiinnitys takaa  / Attaching back side

Myös takaa olkainten kiinnitys käy helposti, jos liiveissäsi on olkaimet kiinni takaosassa metallirinkulalla, kuten näissä Dia-liiveissä. Koristeolkaimen remmin voi pujottaa liivien omien olkainten vierestä rinkulan ympäri ja kiinnittää sitten haalla itseensä. Ratkaisu ei ole kaikkein sievin ja saattaa herkimpiä painaa tai näkyä vaatteiden läpi, mutta tähän vaihtoehtoon ei juuri tarvitse vaivaa nähdä. Jos taas olkain jatkuu suoraan liiviin eikä ole kiinni tuollaisella renkaalla, niin ratkaisuna on ommella samanlainen pieni nauhalenkki sopivaan kohtaan olkainnauhaa, kuten edellisessä kuvassa olen havainnollistanut pinkillä satiininauhalla liivin etupuolen nauhan kiinnitystä varten, mutta huomioi silloin, ettet ompele lenkkiä säätöpalojen tielle, jos olkaimia on tarpeen säätää.

If your bra straps are attached to the back with a round thingy, just loop the strap around it next to the bra's own strap and hook it to itself and it's ready. It's not very pretty and probably will show under the clothes, but it's super easy and doesn't require any handy crafts. If the straps are not attached to the back of the bra as pictured, again, you'll need to sew the ribbon loops.


Kuvien tuottee:
Ava - Dia-rintaliivit valkoinen
Julimex - Decollete-koristeremmiolkaimet kahdella nauhalla 
Curvy Kate - Ellace-rintaliivit musta-shampanja
Julimex - Decollete-koristeremmiolkaimet kolmella nauhalla

2 Jul 2012

Rintaliivien värjääminen kotona

Oletko koskaan ajatellut, että rintaliivitkin voisi värjätä? Aina ei ole pakko tyytyä mustaan ja valkoiseen, ja vanhatkin jo vähän väriään menettäneet liivit voivat saada uuden elämän, jos materiaali muuten on vielä kuosissaan.

Kokeilin valkoisten liivien värjäämistä pinkiksi. Värinä Dylonin käsin värjäykseen tarkoitettu väriaine, sävynä Deep pink. Väri oli tarkoitettu puuvillalle, pellavalle, viskoosille tai erilaisille puuvillasekoitemateriaaleille. Mitä enemmän luonnonkuitua, sitä paremmin väri tarttuu. Värjäämissäni liiveissä puuvillaa on 85%.

Valkoiset rintaliivit menossa värjättäväksi.
 Värjäykseen käyttämäni tarvikkeet:
  • Dylon käsinvärjäykseen tarkoitettua väriä, sävy Deep pink
  • ruokasuolaa
  • litran metallimitta
  • ruokalusikka
  • pyykinpesuainetta käsinpesua varten
  • sekä tietysti värjättävät rintaliivit.
Dylonin väripaketissa ohjeistettiin käyttämään 1 pkt (=100g) väriainetta, 1 litra lämmintä vettä väriaineen liottamiseen, 250g suolaa sekä 6 litraa kuumaa vettä 250 grammalle värjättävää kangasta. Punnitsin värjättävät liivit, joiden paino oli 75g ja päädyin tekemään väriliuosta vain puolikkaan annoksen: eli 50g väriä, 125g suolaa ja yhteensä noin 3,5 litraa vettä (3 litraa kuumaa ja puolikas litra väriaineen liottamiseen). Tätä pienempää annosta ei varmastikaan kannata tehdä, koska väriliuoksen määrä on silloin jo niin pieni, että liivit on hankala pitää kokoajan väriliuoksessa. Värjäsin rintaliivit pesualtaassa, mutta värjäyksen voi tehdä myös isossa kattilassa tai muussa tasapohjaisessa astiassa.

Rintaliivit väriliuoksessa.
Rintaliivit olivat väriaineliuoksessa tunnin ajan, jonka aikana kääntelin niitä noin kymmenen minuutin välein. Tämän jälkeen huuhtelin rintaliivit ensin kylmällä vedellä, kunnes väriä ei enää juurikaan irronnut huuhteluveteen, ja sen jälkeen pesin vielä käsinpesua varten tarkoitetulla pyykinpesuaineella kädenlämpöisessä vedessä.

Kokeiluvärjäys oli erittäin onnistunut ja väri tarttui materiaaleihin tasaisesti. Paljon puuvillaa sisältävät liivin osat värjäytyivät tietysti paremmin. Siksi liivien kupit ovat kirkkaamman väriset kuin muu osa liiveistä. Liivien takaosa, olkaimet ja ompeleet värjäytyivät nekin tasaisesti, mutta väri jäi vaaleammaksi. Jäljelle jääneen värin käytin toisella kertaa valkoisten Impact Free-urheiluliivien värjäykseen, mutta valitettavasti niistä minulla ei ole kuvaa.




Vaaleanpunaiseksi värjätyt rintaliivit - luonnonkuituinen materiaali
on imenyt paremmin väriä itseensä kuin keinokuituiset koristenauhat
ja -ompeleet. Värjäystulos oli tasainen ja kestävä.

Värjäyksen hinnaksi tuli yhteensä kaikki tarvikkeet yhteen laskettuna noin 3 euroa, kun väriainepaketin hinta oli 4,20€ ja käytimme liivien värjäykseen ½ pakettia väriä. Dylon värejä löytyy mm. hyvinvarustetuista marketeista sekä
sekatavarakaupoista.

Vinkkejä värjäykseen:

Värjäyksessä lopputulokseen vaikuttavat aina kankaan alkuperäinen väri, siinä käytetyt materiaalit sekä värjättävän vaatteen tai kankaan kuivapaino sekä käytetyn väriliuoksen värikylläisyys.
  • Kirkkaimmat värit saat värjäämällä valkoista kangasta. Värillinen kangas muuttaa lopputuloksen sävyä, eli esimerkiksi keltaista kangasta värjätessä punaiseksi, lopputulos ei ole punainen vaan oranssi. Harmaa pohjaväri tekee väristä tummemman ja harmaaseen taittuvan ns. meleeratun. 
  • Varmista aina kyseisen väriaineen soveltuvuus valitsemallesi materiaalille. Esimerkiksi käyttämäni väri oli tarkoitettu käsinvärjäykseen luonnonkuiduille kuten puuvilla ja pellava.
  • Huomioi väriaineen riittoisuus. Esim. yhdellä paketillisella käyttämääni väriä voi värjätä korkeintaan 250g kangasta.
  • Huomioi väriliuoksen kylläisyys. Jos käytät enemmän vettä kuin väriaineen käyttöohjeissa on neuvottu, väristä tulee vaaleampi ja hailakampi.
  • Lisäksi värjättävien liivien tulee olla hyvin pestyt ennen värjäyksen aloittamista, jotta tahrat tai muut aineet eivät estä väriaineiden tarttumista. Pese siksi sekä uudet että jo käytössä olleet liivit ensin kunnolla ennen värjäystä, älä käytä huuhteluainetta.
Lisää ohjeita sekä Dylon käsivärien värikartat löydät Transmerin sivuilta. Isompien kangasmäärien värjäykseen sopivat paremmin Dylon pesukonevärit.