8 Jun 2019

Nyt se sitten sattui omalle kohdalle!

Tällaista jälkeä tulee, kun rintaliivit pesee pesukoneessa ja liivit jumiutuvat jostain syystä rummun ja luukun väliin. Olen näitä vuosien aikana nähnyt useampia tapauksia ja aina jälki on samanlainen: kangas on hankautunut puhki kaarituen tai molempien kohdalta muutaman setin matkalta. Olen myös nähnyt tapauksia, joissa kaarituet ovat jopa tummuneet hankauksen aiheuttamasta kuumuudesta.

Tässä yksi syy, miksi rintaliivejä ei kannata pestä koneessa.
Ja nyt se sitten sattui omalle kohdalle! Pesukonetta tyhjentäessä huomasin, että yksi pesupussi oli revennyt ja tiesin heti, että myös siellä olevat liivit olisivat varmasti rikkoontuneet. Ja olin aivan oikeassa: sekä pesupussi että rintaliivit olivat hankautuneet ja hiertyneet rikki ja näky oli hyvin tuttu. Pesupussi oli revennyt reilun viiden sentin matkalta. Liiveissä jälki oli hieman lyhyempi, eikä kangas ollut kulunut aivan puhki asti, joten pystyn varmaan vielä kuitenkin liivejä käyttämään. En siis ollut aivan yhtä huono-onninen kuin ylemmän kuvan punaisten liivien tapaus, jossa kaarituki pilkottaa kujastaan useamman sentin matkalta.

Näin kävi pesupussille ja yksille lempiliiveistäni huono-onnisessa konepesussa.
Moni kuvittelee, että pesupussi suojaisi rintaliivejä, mutta tosiasia on, kankainen pussi ei paljon suojaa, kun huono tuuri sattuu kohdalle. Pesupussi suojaa kyllä rintaliivejä mm. toisten rintaliivien auenneilta hakasilta. Pesupussi suojaa myös pesukonetta esimerkiksi irronneilta kaarituilta, jotta ne eivät pujahda rummun rei'istä rummun ja suoja-altaan väliin. Sinne karannut kaarituki voi aiheuttaa ikävää vahinkoa, joten erittäin tiheäsilmäinen pesupussi on varmin vaihtoehto, jos haluat valmistajien pesuohjeista ja näistä varoituksista huolimatta pestä rintaliivit pesukoneessa.

Myönnän, että en aio siirtyä kokonaan käsinpesuun, sillä se on mielestäni liian vaivalloista. Muistutan kuitenkin, että pestessäsi rintaliivejä koneessa otat aina riskin, että näinkin voi käydä! Jos aiot jatkossakin tästä "pelottelusta" huolimatta pestä rintaliivisi koneessa, tässä neuvoni konepesuun:
  • Käytä tiheäsilmäistä pesupussia: Se pitää irronneet kaarituet rummun sisäpuolella. Vältyt myös liivien hakasia tarttumasta toisiin liiveihin ja repimästä pitsejä ja muita kankaita.
  • Sulje kaikki hakaset ja irrota mahdolliset liivikorut tai irrotettavat olkaimet ennen pesua.
  • Käytä nestemäistä pesuainetta. Itse suosin Soakia, mutta mikä tahansa käsinpesuun tai hellävaraiselle pyykille esim. villapyykille tarkoitettu pesuaine käy. Myös urheiluvaatteille tarkoitettu pesuaine käy, sillä se on tehty irrottamaan likaa ja hikeä matalissakin lämpötiloissa.
  • Älä täytä pesukonetta äärimmilleen, vaan korkeintaan puolilleen ja silloinkin mielellään vain pikkupyykkiä, eli liivejä, alushousuja jne. Pesu painavien ja isojen vaatteiden kanssa täyteen tupatussa rummussa voi saada mm. kaarituet vääntymään tai irtoamaan liiveistä eikä kilojen painoisen pyykkimytyn myllytys tee hyvää herkille alusvaatemateriaaleille.
  • Annostele pesuainetta hyvin vähän! 2-3 teelusikallista riittää koneelliseen, varsinkin kun konetta ei tule pakata täyteen. 
  • Älä käytä huuhteluainetta.
  • Linkoa joko hyvin matalilla kierroksilla tai mieluiten ohita linkousjakso, puristele käsin enimmät vedet ja nostele vaatteet narulle kuivumaan. Älä kuivaa kuivausrummussa.


3 Jun 2019

Pieni sukkahousuvertailu: Cette Lucca, Vienna ja Madison

Nyt kun kelit on taas lämmenneet ja mekoissakin tarkenee kulkea, otin testiin kolmet vaaleat sukkahousut Cette-merkin sukkahousuvalikoimastamme. Kaikista sukkahousuista valitsin koon XL, joka kokomerkintöjen mukaan vastaa kokoa 48-50, mutta kuten kaikki varmaan tietävät, niin sukkahousuthan saa lähes poikkeuksessa ottaa ainoa kokoa isompana kuin mitä normaalisti käyttää vaatteissa, jos haluaa sopivat sukkahousut. Pakettien takapuolen mittataulukkoissa, joissa koko valitaan pituuden ja painon mukaan, suositellaankin tätä XL-kokoa minunkokoiselleni, joten koot vastaavat siten valmistajan kokotaulukkoa.

Sukkahousut testissä: Cette Madison, Lucca ja Vienna
Lucca on 20 denierin matta eli himmeäkiiltoinen sukkahousumalli, jossa vahvistettu housuosa ja varpaat perinteiseen tyyliin. Värinä Summer. Summer on värinä hieman tummempi kuin kahden muun sukkahousun Tendresse-sävy ja näin alkukesästä se oli minun kalmankalpeille säärilleni hieman liian tumma, mutta vähänkään ruskettuneemmalle väri olisi varmasti passelimpi. Ja ehkäpä minullekin sopiva loppukesästä. Vaikka nämä eivät ole ns. kreppisukkahousut, niin materiaalissa oli hieman karheahko tuntu. Mallikkaanoloiset perussukkahousut ja normaalikorkea vyötärö pysyi hyvin jalassa.


Vienna on hieman ohuempi 16 denierin puolikiiltävä sukkahousumalli, jossa vahvistettu varvasosa ja kantapää sekä takana koristeellinen sauma. Värinä Tendresse, saumat ja vahvistukset mustat. (Kuvassa on tosin mustat Vienna-sukkikset, ei Tendresse-väriset.) Päiväjuhliin vaaleansävyisen kukkamekon kanssa jätin tämän mallin välistä, mutta voisin ehkä pukaista nämä vaikkapa töihin vähän yksinkertaisemman mekon ja peruskorkkareiden pariksi tai vähän myöhäisempiin iltajuhliin pikkumustan seuraksi. Ja täytyy tässä tunnustaa, että enpä ole ennen saumasukkia tai -sukkahousuja käyttänyt, mutta näyttävät sen verran kivoilta, että varmasti tulevat käyttöön useammankin kerran. Ja vielä vinkki, jos olet ekaa kertaa saumasukkahousuja pukemassa, että kurkkaa vielä peilistä takaapäinkin, että saumat ovat varmasti suorassa!


Madison on 20 denierin puolikiiltävä malli, jossa vahvistettu, erityisleveä ja joustava reisiosa sekä vahvistettu varvasosa. Myös tämän värinä Tendresse. Vaikka kokomerkintä on sama kuin kahdessa aiemmassa sukkahousumallissa, niistä huomaa heti, että ovat kunnolla pyöreälle ja plussakokoiselle mitoitetut, sillä leveyttä riittää ja sukkikset on huomattavasti helpompi pukea päälle. Näissä on myös vyötärökorkeutta todella paljon. Minulla nämä ylettyivät reilusti vatsan yli ihan rintaliivien alareunaan asti. Malli sopii siis reisistä ja vyötäröltä pyöreälle omenamalliselle loistavasti ja veikkaisin, että menevät usealle raskausmahan päällekin, sillä tilaa ja pituutta on reilusti. Reisiosan vahvennos ylettyy myös hieman pidemmälle reisiin kuin Luccassa ja Viennassa - veikkaisin, että kestävät siis myös sisäreisien yhteenhankausta paremmin ja pidempään. (Madisonia löytyy mustana!)



Kevätjuhlaviikonlopun ylioppilasjuhliin jalkaani näistä valikoituivat Madisonit, sillä saumasukat eivät sopineet kukkamekkotyyliin ja Luccan Summer-sävy oli hieman liian tumma alkukesän koivilleni. Kaikkia sukkahousumalleja voin kuitenkin suositella, sillä Cetten sukat ovat perinteisesti olleet superkestäviä ja pitkäikäisiä käytössä. Värillisiä 60 denierin Dublin-sukkiksia minulla on ollut käytössä jo vuosia ja ovat kestäneet hyvin pesuja ja käyttöä.

Lopuksi vielä vinkkejä sukkahousujen ostoon, pukemiseen ja huoltoon:
  • Panosta laatuun. Hyvät sukkahousut eivät ole kertakäyttöiset eikä hyviä kestäviä sukkahousuja saa eurolla tai kahdella.
  • Ennen käyttöä anna sukkahousuille ja sukille hieman kosteutta ja venytystä. Kostuta kädet puhtaalla vedellä ja taputtele kosteutta sukkahousuille. Anna kosteuden tasoittua hetki ja venytä sitten kevyesti sukkahousuja pitämällä toisella kädellä vyötärönauhasta tai sukansuusta ja toisella varpaankärjistä kuin venyttäisit jumppakuminauhaa. Pari venytystä riittää.
  • Pue varoen: Varmista, ettei kynsissä ole teräviä reunoja ja poista korut ja rullaa sukkahousut sormien välissä ja pujota sitten ensin jalkaterä ja siitä pikkuhiljaa ylöspäin. Älä kisko!
  • Kun sukkahousut ovat jo jalassa, kosteilla kämmenillä vetämällä sukkahousuja on helppo oikoa (esim. saumasukkahousujen saumat suoraan) ja nostaa vielä viimeiset sentit ilman, että niitä tarvitsee nykiä.
  • Pese käsin tai käsinpesuohjelmalla koneessa pesupussissa, ei linkousta eikä rumpukuivausta.